Valtaosa isistä ei käytä lakisääteistä mahdollisuuttaan vanhempainvapaaseen ja isäkuukauteen.
Isät pitivät vuonna 2010 kaikista vanhempainpäivärahapäivistä noin seitsemän prosenttia. Yli 70 prosenttia isistä käytti lisäksi muutaman viikon isyysvapaan lapsen syntymän yhteydessä. Pitkiä perhevapaita pitävät kuitenkin edelleen lähinnä äidit.
Suurin osa naista ja miehistä on silti sitä mieltä, että miesten tulisi osallistua nykyistä enemmän lastensa hoitoon ja kasvatukseen. Perhevapaiden tasaisempi käyttö isän ja äidin kesken tukisi myös naisten tasa-arvoa työmarkkinoilla ja kotona.
Raamisopimuksessa sovittu perhevapaauudistus pidentää isyysvapaan 54 arkipäivään. Isän vapaa on lapsikohtainen ja se voidaan pitää joustavasti siihen asti, kun lapsi täyttää 2 vuotta. Nykyinen kytkös vanhempainvapaaseen poistetaan. Uudistus astuu voimaan vuoden 2013 alusta.
Uudistus tekee perhevapaista joustavampia, mikä toivottavasti kannustaa miehiä tarttumaan tilaisuuteen. Myönteistä on, että lakiuudistuksen jälkeen lapsen hoitaminen kotona on mahdollista kaksi viikkoa nykyistä pitempään.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että uudistuksen jälkeenkin eri perheitä kohdellaan eri tavalla.
Vanhempain- ja isyysrahaoikeus edellyttää, että vanhempi asuu samassa asunnossa lapsen ja toisen vanhemman kanssa. Vanhempain ja -isyysrahan saamisen tulisi kuitenkin olla mahdollista myös erossa lapsesta asuvalle etävanhemmille vanhempien yhteisellä päätöksellä. Vanhempain- ja perhevapaajärjestelmän tulisi kohdella yhdenvertaisesti kaikkia perheitä riippumatta vanhempien asumismuodosta, sukupuolesta tai lukumäärästä.
Isyysrahaa koskevien säännösten uudistaminen on yksi askel kohti tasa-arvoa. Perhevapaajärjestelmä tulisi uudistaa kokonaisuudessaan 6+6+6 mallin mukaan. Myös perheiden moninaisuus on tosiasia, joka tulisi ottaa huomioon kaikessa lainsäädännössä.
Asenteetkin kaipaavat päivittämistä. Naisvaltaisilla aloilla perhevapaiden käyttö ja sairaan lapsen hoito on arkipäivää, kun taas miesten pitkiä hoitovapaita saattavat ihmetellä työnantajan lisäksi työkaveritkin. Kaikilla vanhemmilla tulee olla oikeus perhevapaisiin sekä mahdollisuus ja kiinnostusta käyttää niitä.