Kodin ja työpaikan väliset työmatkat ovat entistä pidempiä. Ajankäyttötilastojen mukaan keskimääräinen edestakainen työmatka kestää vajaat 50 minuuttia, mutta selvästi pidemmätkään työmatkat eivät ole harvinaisia.
Syitä riittää. Työpaikat ovat keskittyneet kasvukeskuksiin ja yhdyskuntarakenne on hajautunut. Moni haluaa tehdä työkseen sitä mitä osaa ja missä on hyvä, mutta samalla asua väljästi maaseudulla. Asumisen laatua on se, että kotiovelta on lyhyt matka vaikkapa syksyiseen sienimetsään tai lenkkipolulle.
Joka kolmannen prolaisen työpaikan sijainti ei ole ihanteellinen suhteutettuna nykyiseen asuinpaikkaan, kertoo Pron kyselytutkimus. Työmatka on liian pitkä tai muutoin ongelmallinen. Miehet käyvät naisia useammin töissä hankaliksi koettujen matkojen takaa. Nuoret ja keski-ikäiset kokevat vanhempia ikäluokkia useammin, että työpaikan sijainti ei ole paras mahdollinen.
Pitkien työmatkojen vaihtoehtona on joko muutto tai toisen asunnon hankkiminen työpaikkakunnalta. Tiiviit siteet nykyiseen asuinpaikkaan sekä perheeseen liittyvät syyt tekevät muutosta työlään. Pääkaupunkiseudulle suuntautuvaa muuttoliikettä taas suitsii pula kohtuuhintaisista vuokra- ja omistusasunnoista.
Moni valitseekin mieluummin pidemmän työmatkan kuin muuton. Pitkä työmatka on kuitenkin hyvinvointiriski vaativaa asiantuntijatyötä tekevälle. Pron tutkimuksen mukaan toimihenkilöiden hyvinvointi ja tyytyväisyys sekä työhön että elämään on kautta linjan merkittävästi matalampaa, jos kodin ja työn välinen matka on hankala.
Työaikajoustot antavat osalle pitkämatkalaisista lupauksen keventää työmatkarasitusta. Käytännössä kuitenkin vain joka kymmenes prolainen voi käyttää työmatkoja työaikana edes jossain määrin, etätöihin on mahdollisuuksia joka neljännellä. Pitkämatkalaisilla on siis edessä paljon kilometrejä, satoi tai paistoi.
Kirjoittaja on tutkija Ammattiliitto Prossa.