Jorma Ikävalko

Työelämä 360°

Jorma Ikävalko

Sinisilmäiset tekevät harmaat työt

"Työstä ei tule ylityötä neljän jälkeen vaikka polttaa kallista energiaa, pitää valoja työhuoneessaan ja samalla tekee niitä töitä, joita ei päivällä ehtinyt."

Vika ei aina ole punasilmäisissä neuvottelijoissa, jotka neuvottelevat työehtosopimuksia sinisilmäisille toimihenkilöille. Ylityö on mainio esimerkki siitä, että asioiden hoitoon tarvitaan omaa vastuuta.

Lain ja sopimusten mukaan ylityö on työtä, jota tehdään normaalin säännöllisen päivittäisen kahdeksan tunnin lisäksi, työnantajan aloitteesta ja toimihenkilön suostumuksella. Useimmat työehtosopimukset takaavat korotettua palkkaa jo lyhyemmän säännöllisen työajan lisäksi tehtävästä työstä, vaikka se ei ylityötä olisikaan.

Työstä ei tule ylityötä neljän jälkeen vaikka polttaa kallista energiaa, pitää valoja työhuoneessaan ja samalla tekee niitä töitä, joita ei päivällä ehtinyt. Vasta esimiehen määräyksestä työstä tulee ylityötä.

Jos normaali työaika ei riitä, toimihenkilön on kysyttävä esimieheltään kuinka toimitaan.

Rakentamista koskevat määräykset tai työturvallisuusmääräykset edellyttävät toimihenkilön paikallaoloa työmaallaan, mutta ne eivät vaikuta ylityömääräyksiin. Vaikka turvallisuusmääräysten takia työpäivä pitenisikin, on toimihenkilön(kin) kysyttävä esimieheltään, kuinka asia hoidetaan.

Toki asioiden sujuvan hoidon takia on useimmilla työpaikoilla pelisäännöt. Hyvä sääntö on esimerkiksi rakennusalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen vaatimus työaikailmoituksen tekemisestä kuukausittain. Kun sen tekee, tulee työnantajalle tiedoksi ylityön tekeminen jokaiselta kuukaudelta ja työnantaja voi ryhtyä toimenpiteisiin asian hoitamiseksi. Jos työnantaja ei maksa ylityökorvauksia, kannattaa miettiä onko ylitöitä järkevää tehdäkään.

Tehdyt ylityöt muistetaan vasta kun sukset menevät ristiin työnantajan kanssa. Joskus irtisanomisilmoitus palauttaa mieleen kolme vuotta sitten tehdyt ylityöt. Pääsääntöisesti vanhojen muisteleminen vain lisää omaa mielipahaa. Työnantajan on kovin helppo kiistää määräys ylityön tekemisestä ja kun muutakaan näyttöä ei yleensä ole, voi toimihenkilö vain niin sanotusti pyyhkiä kämmenensä leppään.

Ehdotan ryhdistäytymistä ylitöiden korvaamiseksi. Laskuttamattomat ylityöt ovat osa harmaata taloutta. Niiden avulla tuskin kenenkään työmarkkina-asema varsinaisesti vahvistuu.

Jorma Ikävalko

Kirjoittaja on rakennusalan sopimusalavastaava Ammattiliitto Prossa.

 

Tulosta