Jäsenmaksu vuonna 2012
Vuonna 2012 Ammattiliitto Pron jäsenmaksu on 1,2 prosenttia ennakkopidätyksen alaisesta palkkatulosta. Maksu on vähintään 9 euroa ja enimmillään 45 euroa kuukaudessa. Liitto ei palauta liikaa perittyä jäsenmaksua.
Mistä jäsenmaksua peritään?
• Jäsenmaksua peritään kaikesta ennakonpidätyksen alaisesta palkkatulosta, joista maksetaan eläke- ja sosiaaliturvamaksut. Ennakkoveron alaista palkkatuloa ovat myös luontoisedut, lomarahat ja lomakorvaukset sekä irtisanomisajan palkat.
• Pro perii jäsenmaksun lisäksi liiton hoitaman työsuhderiidan tuloksena maksetuista saatavista tai korvauksista.
Mistä jäsenmaksua ei peritä?
• Kertaluontoisista palvelu- ja juhlavuosipalkkioista, esimerkiksi palkkiosta 20 vuoden palveluksesta yrityksessä.
• Aloite- ja keksintöpalkkioista.
• Syntymäpäivälahjoista.
• Erorahasta.
• Muista korvauksista, joita ei katsota palkkatuloksi.
• Kokoaikatyön ohella tehtävästä sivutyöstä.
Jäsenmaksua ei makseta
• työttömyyspäivärahasta
• koulutustuesta tai koulutuspäivärahasta
• vuorottelukorvauksesta
• muista Kelan maksamista etuuksista tai tuista.
Ulkomailla työskentelevän jäsenmaksu
Ulkomailla työskentelevän jäsenmaksu Prossa on 1,2 prosenttia työstä maksettavasta palkkatulosta. Maksu on vähintään 9 euroa ja enimmillään 45 euroa kuukaudessa.
Vapautus jäsenmaksusta
Pron jäsen saa vapautuksen jäsenmaksusta, kun hän ilmoittaa liitoon syyn maksuvapautukseen ja sen keston. Vapautukseen on oikeus palkattomalla ajalla, kuten:
• opiskeluvapaalla
• äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalla
• hoitovapaalla
• sairauslomalla
• kuntoutustuella
• armeijassa/siviilipalveluksessa
• Kelan maksamalla päivärahalla
• työttömyyden aikana.
Huom. liiton jäsenpalvelu ei tarvitse työttömyysajalta ilmoitusta, jos ansiosidonnaisen päivärahan maksaa Työttömyyskassa Pro.