Irtisanomis- ja lomautusturva

Lakisääteisen muutosturvan tarkoituksena on kantaa palkansaaja lomautusten ja työttömyyden ajan yli. Se suojaa palkansaajaa, kun työnantaja irtisanoo henkilöstöä tuotannollis-taloudellisista syistä.

Muutosturvaan kuuluu työ- ja elinkeinotoimistossa (ent. työvoimatoimisto) laadittava työllistymisohjelma ja ohjelman toimenpiteiden ajan maksettava korotettu ansiopäiväraha eli työllistymisohjelmalisä.

Työttömän työnhakijan on pyydettävä työvoimaviranomaisilta työllistymisohjelmaa 30 päivän kuluessa työsuhteen päättymisestä.

Korotettu ansiopäiväraha edellyttää, että

• ennen työttömyyttä henkilö on ollut vähintään kymmenen kuukautta jäsenenä palkansaajakassassa

• työssäoloehto on täyttynyt kyseisenä aikana.

Ammattiliitto Pro on vakuuttanut jäsenensä työttömyyden varalta Työttömyyskassa Prossa. Kassan jäsenmaksu sisältyy liiton jäsenmaksuun.

Irtisanotut

Toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta irtisanotuksi tulleella on oikeus lakisääteiseen muutosturvaan.

Edellytyksenä on, että palvelusaikaa samalle työnantajalle tai eri työnantajille on kertynyt kaikkiaan vähintään kolme vuotta.

Määräaikaiset

Lakisääteisen muutosturvan piiriin voivat päästä myös määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevät.

Muutosturva edellyttää, että

• työsuhde samaan työnantajaan on jatkunut vähintään kolme vuotta

• työttömyyden alkaessa työhistoriaa on kertynyt vähintään viisi vuotta seitsemän viime vuoden aikana

• viiden vuoden työhistoriaan luetaan myös työsuhteet eri työnantajien palveluksessa.

Lomautetut

Myös lomautetuilla voi olla oikeus lakisääteiseen muutosturvaan.

Muutosturva edellyttää, että

• lomautusilmoituksen mukaan lomautus kestää vähintään 180 päivää

• toistaiseksi voimassa oleva lomautus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 180 päivää

• työhistoriaa on kertynyt vähintään kolme vuotta saman tai eri työnantajien palveluksessa

• lomautettu on pyytänyt työllistymisohjelman laatimista 30 päivän kuluessa lomautusilmoituksen saamisesta tai siitä, kun toistaiseksi voimassa oleva lomautus on kestänyt 180 päivää.

Oikeus lakisääteiseen muutosturvaan on lisäksi henkilöllä, joka on irtisanoutunut työstään lomautuksen kestettyä yhtäjaksoisesti vähintään 200 päivää. Muutosturvaa maksetaan, jos myös muut turvan edellytykset täyttyvät.

Alakohtaista lomautustietoa lisäksi liiton jäsensivuilla. Kirjautuessasi sivuille ensimmäisen kerran tarvitset tietosuojasi turvaksi jäsennumerosi. Neuvoja ja apua tarjoavat Pron aluekeskukset. Lähimmän aluekeskuksen numeron löydät täältä.

Omaehtoinen kouluttautuminen ja työttömyysetuus

Ansiopäivärahalla on mahdollista opiskella omaehtoisesti.

Työnhakusuunnitelmassa sovitun omaehtoisen kouluttautumisen ajalta voi saada työttömyysetuutta heti, kun seitsemää työpäivää vastaava ansiopäivärahan omavastuuaika on päättynyt.

Edellytyksenä on, että työttömänä omaehtoisesti kouluttautuvalle on kertynyt työhistoriaa vähintään kymmenen vuotta.

Lisää tietoa Työttömyyskassa Pron sivuilta.

Tulosta