Lakisääteinen muutosturva
Lakisääteisen muutosturva on säädetty niiden toimihenkilöiden suojaksi, jotka työnantaja irtisanoo taloudellis-tuotannollisista syistä. Myös määräaikaisessa työsuhteessa työskennelleellä toimihenkilöllä ja lomautetulla voi olla oikeus lakisääteiseen muutosturvaan.
Lakisääteisen muutosturvan etuuksiin kuuluu työvoimatoimistossa laadittava työllistymissuunnitelma sekä suunnitelmassa sovittujen toimenpiteiden ajalta maksettava korotettu ansiopäiväraha (muutosturvalisä). Ansiopäivärahan yleisenä edellytyksenä on, että toimihenkilö on työttömyyskassan jäsen ja on täyttänyt jäsenyysaikanaan työssäoloehdon. Työssäoloehto täyttyy, kun toimihenkilö on ollut työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana vähintään 34 viikkoa palkkatyössä, jossa työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa.
Määräaikaiset
Lakisääteisen muutosturvan piiriin voi päästä määräaikaisessa työsuhteessa työskennellyt toimihenkilö, jonka työsuhde samaan työnantajaan on jatkunut vähintään kolme vuotta tai joka on ollut määräaikaisissa työsuhteissa samaan työnantajaan yhteensä vähintään 36 kuukautta viimeksi kuluneiden 42 kuukauden aikana.
Määräaikaisesta työsuhteesta työttömäksi jäävä toimihenkilö on oikeutettu lakisääteiseen muutosturvaan myös silloin, jos hänellä on työttömyyden alkamiseen mennessä vähintään viisi vuotta työhistoriaa viimeisten seitsemän vuoden aikana. Viiden vuoden työhistoriaan luetaan työsuhteet myös eri työnantajien palveluksessa.
Irtisanotut
Toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta taloudellis-tuotannollisista syistä irtisanottu toimihenkilö on oikeutettu lakisääteiseen muutosturvaan, jos hänellä on kaiken kaikkiaan vähintään kolme vuotta palvelusaikaa samalle työnantajalle tai eri työnantajille.
Lomautetut
Lakisääteisen muutosturvan piiriin voi päästä myös lomautettu. Edellytyksenä on, että lomautus tulee lomautusilmoituksen mukaan kestämään toistaiseksi tai vähintään 180 päivää, tai että toistaiseksi voimassa oleva lomautus on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään 180 päivää. Lisäksi edellytetään, että toimihenkilöllä on kolme vuotta työhistoriaa saman tai eri työnantajien palveluksessa.
Myös sellaisella toimihenkilöllä, joka on irtisanoutunut itse lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää, on oikeus lakisääteiseen muutosturvaan, mikäli muutosturvan muut ehdot täyttyvät.
Omaehtoinen koulutus ja työttömyysetuus
Työ- ja elinkeinotoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunut 25 vuotta täyttänyt toimihenkilö voi saada ansiopäivärahaa sellaisen omaehtoisen koulutuksen ajalta, josta on sovittu työllistymissuunnitelmassa. Edellytyksenä on, että toimihenkilö on kassan jäsen ja täyttänyt edellä selostetun työssäoloehdon ennen koulutuksen alkua.