Irtisanominen johti mittaviin korvauksiin | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Irtisanominen johti mittaviin korvauksiin

Moitittava, mutta jokseenkin vähäinen laiminlyönti johti irtisanomiseen pitkän työuran jälkeen.
Teksti Tarja Västilä
Kuvat Istockphoto
Pirkanmaalaismies irtisanottiin miltei kolmenkymmenen vuoden työuran jälkeen. Sekä käräjä- että hovioikeuden mukaan asialliset ja painavat perusteet puuttuivat.

Pirkanmaalainen perinteikäs teollisuusyritys kertoo nettisivuillaan yhdeksi periaatteekseen reilun kohtelun. Periaate unohtui, kun vuorotyönjohtajana työskennellyt mies irtisanottiin laiminlyönnin takia. Sekä käräjä- että hovioikeuden mukaan irtisanomiselle ei ole ollut asiallista ja painavaa perustetta.

‒ Tuntui, että yhtiö halusi vain vanhan äijän pihalle. Työkaveritkin olivat ihmeissään, mutta kukaan ei uskaltanut ääneen kapinoida, kertoo irtisanottu. Tapahtumasta on kulunut kolme vuotta.

Tuntui, että yhtiö halusi vain vanhan äijän pihalle.

Läheltä piti -ilmoitusta ei tehty

Menetelmäteknikko ja työn tutkija oli työskennellyt yrityksessä muutaman vuoden alle 30 vuotta. Irtisanomiseen johtaneen tapahtuman aikana hän oli vuorotyönjohtajana ja ainoana vastuullisena esimiehenä yövuorossa. Tuotantohalli oli valtava, lähes kilometrin mittainen.

Yrityksessä työturvallisuus on ykkösasioita. Vuorotyönjohtajan velvollisuuksiin kuuluu myös niin kutsutun läheltä piti -ilmoituksen tekeminen, jos hän havaitsee vaaratilanteita tai puutteita työturvallisuudessa.

Kolme vuotta sitten kyse oli nostimeen kasatusta ylipainosta, minkä vuoksi nostin oli pettänyt ja kuorma laskeutunut alas normaalia nopeammin. Varsinaista vaaraa ei tilanteessa ollut.

‒ Vuorotyönjohtaja otti vastuun ja myönsi, että oli tapahtunut virhe: asiasta olisi pitänyt ilmoittaa läheltä piti -käytännön mukaan. Laaturaporttiin se oli kuitenkin kirjattu. Käräjäoikeuden mukaan tapahtuma oli epäselvä ja tilanne tulkinnanvarainen, ja hovioikeus oli samaa mieltä, kertoo lakimies Jaana Asikainen Ammattiliitto Prosta.

Asikainen edusti vuorotyönjohtajaa hovioikeudessa, jonne yhtiö oli valittanut käräjäoikeuden ratkaisusta. Käräjäoikeudessa juristina oli Pron Tero Peltonen.

Työsuhteen lopettaminen ylimitoitettua

Yritys vetosi myös siihen, että kyseinen henkilö oli saanut noin vuosi aikaisemmin varoituksen. Hän oli tehnyt tapaturmailmoituksen, mutta jättänyt täyttämättä tutkintaosan. Käräjäoikeuden mukaan jäi epäselväksi, miksi tutkintaosan puuttuminen oli varoituksen arvoinen laiminlyönti.

Irtisanomiseen johtaneesta tapahtumasta käräjäoikeus totesi näytön puuttuvan siitä, että vuorotyönjohtaja olisi laiminlyönyt työsuhteesta johtuvia velvollisuuksiaan. Hovioikeus oli lopputuloksessa alioikeuden linjalla, vaikka Asikaisen mukaan päätöksen perusteluita hiottiin.

‒ Hovioikeuden mukaan työnantajalla oli oikeus vaatia työturvallisuuteen liittyviä menettelyjä. Siinä mielessä kyseessä oli moitittava laiminlyönti. Se ei kuitenkaan ole riittävän painava syy työsuhteen lopettamiselle. Aikaisemmalla varoituksellakaan ei ollut merkitystä.

Käräjäoikeus totesi, että irtisanomisen sijaan mies olisi voinut jatkaa vuorotyönjohtajana tai hänet olisi voitu siirtää entisiin tehtäviinsä.

 Irtisanomisen sijaan mies olisi voinut jatkaa vuorotyönjohtajana tai hänet olisi voitu siirtää entisiin tehtäviinsä.

Tuli talo töiden tilalle

Ansiosidonnaisen aikana voi rakentaa vaikkapa talon. Ex-vuorotyönjohtaja muuttui viime keväänä rakennusmieheksi, kun kotikunnan tarjoamat velvoitetyöt loppuivat.

‒ Mietin, että jotain muuta pitäisi tehdä kuin vain odottaa eläkepäiviä. Tein sitten talon, johon pääsin kesän lopussa muuttamaan. Viihdyin kyllä kunnan hommissa, jotka kuitenkin kestivät vain puoli vuotta. Ennen eläkevuosia pitäisi vielä löytää töitä edes joksikin aikaa.

Oman alan työpaikkoja ei ole tarjolla, ja oman osaamisen mukaisia töitä on vaikea löytää. Vaikka mies on vuosia ollut työnjohdossa, nykypäivänä vaatimuksiin liittyy englannin kielen taito. Ikäkin alkaa olla hidasteena: mies täyttää ensi vuonna pyöreät kuusikymmentä vuotta.

Liitto auttoi loppuun asti

Taannoista irtisanomistaan mies pitää rikkomukseen nähden järjenvastaisena päätöksenä.

‒ Firmalle ei koitunut henkilövahinkoa eikä taloudellisia menetyksiä. En vain ollut siihen yhteisöön sopiva herra. Yhtiö otti irtisanomisessani riskin, eikä halunnut asiaa sopia. No, maksamalla saatiin vanha jäärä ulos.

Käräjäoikeus päätti, että oikeudenmukainen ja kohtuullinen korvaus irtisanomisesta oli 16 kuukauden palkka. Ratkaisu ei muuttunut hovioikeudessa. Korvausta korottavina seikkoina painoivat ikä ja se, ettei mies ollut työllistynyt, sekä pitkä työura yhtiön palveluksessa.

Tämä oli hyvä muistutus siitä, miksi kannattaa liittyä liittoon.

‒ Osaston luottamusmies oli heti irtisanomisen tapahduttua yhteydessä sopimusalavastaava Iris Schiewekiin. Jatkossa Pron juristit hoitivat oikeudenkäynnit asiallisesti alusta loppuun.Tämä oli hyvä muistutus siitä, miksi kannattaa liittyä liittoon. Omin kustannuksin ei monikaan pysty kisailemaan ison firman kanssa.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ProStoorit
sähköpostiisi kerran kuussa.