Harva puhuu tuottavuudesta, vaikka pitäisi | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Harva puhuu tuottavuudesta, vaikka pitäisi

30.1.2019 klo 14:30
|

Suomen taloudessa on mennyt viime vuosina ihan kohtuullisesti ja kevään eduskuntavaaleihin mennään hyvin erilaisessa ilmapiirissä verrattuna vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Neljä vuotta sitten vaalien alla puhuttiin paljon suomalaisen työn tuottavuudesta ja pääministeriksi vaaleissa noussut Juha Sipilä lupasi kansakunnalle ”tuottavuusloikkaa”.

Monen äänestäjän yllätykseksi Sipilän tuottavuusloikka muuttui vaalien jälkeen ajatukseksi sisäisestä devalvaatiosta, kun hallitus tarttui Elinkeinoelämän toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen ideaan pidentää työaikoja.

Pakkolakiuhkailulla kammeten hallitus sai ay-liikkeen taipumaan kiky-sopimukseen. Julkisen sektorin henkilöstökuluja leikattiin ja kaikilla sektoreilla pidennettiin työaikaa ilman, että palkka samassa suhteessa nousi.

Tehtiin siis Suomen sisäinen devalvaatio, koska perinteistä ulkoista valuutan arvoon perustuvaa devalvaatiota ei euroalueen jäsenenä pystytty tekemään. Työajan pidennys oli tekohengitystä, Suomen kilpailukyvyn heikkoudet ovat paljon syvemmällä kuin suomalaisen työn hintakilpailukyvyssä.

Viime vuosien selluvetoisen talouskasvun alle on peittynyt se, ettei suomalainen tuottavuus kasva tarpeeksi nopeasti eikä tuottamiemme tavaroiden ja palveluiden laatu yllä kilpailijoidemme tasolle. Yksityisen ja julkisen sektorin investoinnit jalostusasteen kasvattamiseksi ovat vaatimattomia ja uuden tuotantoteknologian käyttöönotto on maassamme aivan liian hidasta.

Kilpailijamaat panostavat tekoälyn hyödyntämiseen tuottavuutensa parantamiseksi, mutta meillä tuottavuutta yritetään nostaa istuttamalla ihmisiä pidempään työpaikoilla. Jokainen ymmärtää, ettei suomalainen strategia pitkässä juoksussa tuo voittoa globaaleilla markkinoilla. Vaikka kuinka olisi sisua, niin ojankaivuussa kaivinkone voittaa aina lapiomiehet. Palkkoja polkemalla tai työtunteja lisäämällä tuomitsemme itsemme bulkkituotannon tytäryhtiötaloudeksi.

Ammattiliitto Pro julkaisi tällä viikolla hallitusohjelmatavoitteensa. Pron tärkein elinkeinopoliittinen viesti päätöksentekijöille on se, että tuottavuusloikkamme on edelleen tekemättä.

Pron tärkein elinkeinopoliittinen viesti päätöksentekijöille on se, että tuottavuusloikkamme on edelleen tekemättä.

Suomen pitää nostaa sekä aineellisten että aineettomien investointien tasoa pysyvästi korkeammalle, muuten emme pysty kilpailemaan edes euroalueen sisämarkkinoilla. Suomessa pitää uskaltaa panostaa enemmän robotiikkaan, automatisaatioon ja tekoälyyn tuotantoteollisuuden tuottavuuden kasvattamiseksi.

Lisäksi tarvitsemme vahvaa julkisen ja yksityisen sektorin liittoa tuotekehitys- ja tutkimustoiminnan laajentamiseksi. Ensi hallituskaudella valtiohallinnon tekoälyhankkeiden rinnalle tarvitaan kannusteohjelma suomalaisen teollisuuden digitalisoimiseksi ja koko suomalaisen arvoketjun tuotantoprosessien päivittämiseksi.

Kirjoittaja on Ammattiliitto Pron elinkeinopoliittinen asiantuntija.