Koronakanveesista noustaan yhdessä | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Koronakanveesista noustaan yhdessä

20.5.2020 klo 09:00
|

Korona iski maaliskuussa kuin raskaansarjan nyrkkeilijän hanska, mutta emme Prossa jääneet kanveesiin. Vaikka tuli aika paljon uutta mietittävää ja päätettävää käytännön asioissa, saimme työt rullaamaan etänäkin nopeasti.

Pron toimistossa halusimme reagoida rivakasti koronan aiheuttamiin jäsenten uusiin tarpeisiin. Liiton puolelta on löytynyt osaajia tukemaan Pron työttömyyskassan työkavereitamme jäsenneuvonnassa, niin että kassan ammattilaiset ovat voineet keskittyä korvausten maksamiseen jäsenille. Kassan väki Prossa onkin alansa huippua, ote työhön, palveluhalu ja hyvien työkulkujen miettiminen jo ennen koronakriisiä on taannut ammattitaitoisen ja osaavan toiminnan. Ei toki pidä unohtaa kassan omaa pientä digiloikkaa eli Nuutti-robotin saamista hakemusten käsittelyn avuksi ensimmäisenä kassana Suomessa.

Koulutusyksikkömme joutui peruuttamaan kaikki kevään lähikoulutukset. Tilalle polkaistiin pikaisesti iso kasa webinaareja, joissa puhuttiin – ei niinkään yllättävästi – esimerkiksi lomautuksista ja työntekijöiden oikeuksista ja turvasta. Ensimmäinen järjestettiin jo 20.3.2020. Katsojia on ollut tuhansia. Näin pystyimme auttamaan pikaisesti mahdollisimman montaa jäsentämme akuutissa hädässä ja epätietoisuudessa.

Elämä ei ole pelkkää koronaa vaan muutkin asiat on hoidettava. Auki olleita työehtosopimuksia saimme hienosti neuvoteltua etäyhteydellä, samoin tehtyä niitä koskevat päätökset sutjakkaasti ilman fyysisiä kokouksia. Pron hallitus on kokoontunut etänä ja kuulemma hyvin on sujunut sielläkin.

Omalta vastuualueeltani voin mainita, että kansainväliset kokoukset hoituvat hyvin netissäkin. Eihän tämä toki eroa kotimaisista kokouksista, tekniikka on samaa ja yhteydet yleensä pelaavat kohtuudella. Monien kymmenten ihmisten kasaaminen yli aikavyöhykkeiden on kuitenkin hyvä suoritus. Tiukimmin kotiin määrättyjen eri maiden kollegoiden ilo ihmisten näkemisestä on ollut suorastaan mieltä lämmittävää.

Melkoisen iäkkään (eli minua vain muutaman vuoden vanhemman) italialaisen kaverin kauhistunut koronatukan esittely kamerassa meille muille kokoustajille oli suorastaan hulvatonta. Suomalaisena jähmeänä tyyppinä mietin edelleenkin, miten kertoisin hänelle nykyisen vahvan, mustan ja harmaan raidoittaman luonnonkiharan leijonanharjan pukevan häntä todella paljon paremmin kuin liian suittu ja taltutettu pre-koronalook. No, sanokoon vaikka vaimonsa asiasta. Tyylimuutoksia tärkeämpiä hyötyjä saadaan myös ajan, rahan ja ilmaston säästöinä, kun varmasti entistä helpommin siirrymme jatkossakin kokoustamaan sähköisesti. Tervetullut muutos siis.

Entä tulevaisuus? Jäsenten lomautuksien jatkuminen ja laajeneminen? Koronan uusi aalto? Ihmisten jaksaminen työpaineissa, mahdollisesti huolissaan itsestään tai omaisistaan? Kansantalouden sakkaaminen? Miten me toimistossa pystymme tukemaan Pron jäseniä ja tekemään hyvää yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa?

Paljon auki olevia kysymyksiä, joihin vastaukset löytyvät ajan myötä. En epäile suorituskykyämme jatkossakaan. Ammattiyhdistysliike on kautta maailman osoittanut tarpeellisuutensa korona-aikanakin ja pystynyt toimimaan sekä omien jäsentensä että koko yhteiskunnan hyväksi. Se ei ole ollut mitään ylätason puuhastelua vaan jokainen paikallinen ay-toimija ja jäsen on rakentanut parempaa elämää vaatimalla koronasuojausta ja taloudellista turvaa työntekijöille sekä hoitamalla työnsä tinkimättömällä ammattitaidolla – monet oman terveytensä ja elämänsä riskeeraten.    

Kirjoittaja on Ammattiliitto Pron kansainvälisten asioiden asiantuntija.