Tasa-arvon silmälasien alla yliopistot | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Tasa-arvon silmälasien alla yliopistot

20.3.2019 klo 09:20
|

Yliopistot ovat tehneet hyvin tasa-arvosuunnitelmia ja palkkakartoituksia, mutta johtopäätöksien ja todellisten korjausten tekeminen on hidasta ja vaatii periaatteellisten toimien lisäksi vahvaa edunvalvontaa.

Sivistystyönantajilta saatujen tietojen mukaan syyskuussa 2018 yliopistojen henkilöstömäärä oli 30 925. Henkilöstöä on vuoteen 2017 nähden 575 henkilöä enemmän. Henkilöstömäärän kasvu on 1,9 prosenttia.

Tämä on ilahduttavaa, mutta varjopuoli on se, että samalla määräaikaisten tehtävien määrä on noussut, joten henkilöstöä on palkattu enemmän määräaikaisiin tehtäviin. Opetus- ja tutkimushenkilöstöstä esimerkiksi tutkijakoulutettavat ovat aina määräaikaisia, mutta opetusta- ja tutkimusta tukeva asiantuntija- ja ammattihenkilöstön ryhmässä myös määräaikaisten pestien määrä nousi. Näistä suurin osa on naisia.

Opetus- ja tutkimushenkilöstössä on naisia 44,9 prosenttia ja miehiä 55,1 prosenttia. Asiantuntija- ja ammattihenkilöstössä naisten määrä on 66,9 prosenttia ja miesten määrä 33,1 prosenttia. Näistä luvuista herää jo epäily tehtävien segregoitumisesta. Tukihenkilöstön osalta onkin esim. hallinto- ja toimistotehtävissä naisia runsaammin kuin miehiä, kun taas it-tehtävissä tai laboratorioteknisissä tehtävissä on miehiä enemmän kuin naisia. Erot eivät ole yhtä suuria kuin monilla muilla aloilla, mutta kun tämä ero näkyy usein myös palkkatasoissa, asialle olisi syytä tehdä jotakin.

Korjauspaletti vain on rajallinen. Samapalkkatavoitteen toteutuminen vaatii palkkojen korjauksia ja naisten kannustamista eri ammattialoille ja johtajuuteen. Nykymuotoisissa palkkausjärjestelmissä palkankorotusvarallisuuden kohdentaminen osaksi nais- tai matalapalkkaryhmiin voisi periaatteessa olla yksi, vaikkakin hidas ja vaikea keino, kun palkkamalttia vaaditaan. Mistä löytää viisasten kivi palkkauksen korjaamiseen?

On käytävä periaatteellista keskustelua naisten töistä ja miesten töistä, yksilöllisistä urapoluista kaikkien henkilöstöryhmien osalta ja kirjattava tasa-arvosuunnitelmiin konkreettisia toimia, joilla asiaa voidaan edistää. Tasa-arvovaltuutettu on sanonut, että nykyvauhdilla samapalkkatavoitteen saavuttamiseen menee 50 vuotta. Toivoa voisi panna myös koulutukseen. Uusien sukupolvien naiset eivät tyydy avustaviin tehtäviin vaan haluavat olla vaikuttamassa, päättämässä ja johtamassa työtä. Yhteiskunnan toimet perheen ja työn yhteensovittamiseksi mahdollistavat kummankin sukupuolen työssä käynnin, joten ajattelussa miehestä perheen päähuoltajana muuttavat käyttäytymismalleja tasaveroiseen perheen asioista huolehtimiseen. Keskustelua tarvitaan myös työn arvostuksesta. Kun palkan määrä on mittarina, tuntuu kansalaisilla olevan selkeä käsitys mikä työ on arvokkaampaa ja mikä vähemmän arvokasta, vaikka yhteiskunta ei toimi ilman matalapalkkatöitä.

Takavuosina yliopistoissa kiersi vitsi professorin ja vahtimestarin keskustelusta. Professori tuli sanomaan vahtimestarille, että lauantaina on väitöstilaisuus. Vahtimestari kuuli asiasta ensimmäisen kerran ja sanoi, että ei ole. Johon professori intti, että kyllä on, miksi ei olisi? Vahtimestari vastasi, että jos minä en tule avaamaan ovia, ei väitöstilaisuutta ole.