Tuleeko etätyöstä uusi normaali? | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Tuleeko etätyöstä uusi normaali?

23.4.2020 klo 09:25
|

Meneillään oleva koronapandemia muutti monia meille tuttuja toimintatapoja käytännössä yhdessä yössä. Asiat, joihin olimme tottuneet normaalina arkisena kanssakäymisenä, muuttuivat vaikeiksi ja jopa kielletyiksi. Yksi niistä, jossa muutos on dramaattinen, on kokouskäyttäytymisemme ja kokoontumisen tavat.

Monien viime vuosien kestokeskustelunaihe on ollut se, miksi emme saa tehdä töitä etänä. Se kun olisi niin kivaa ja tuottoisaa. Useimmat työnantajat eivät ole sallineet työntekijöilleen vapautta päättää, milloin ja missä työtä tehdään. Meistä on tuntunut siltä, että työnantajien kontrollinhalu on ohittanut luottamuksen määrän.

Kunnes tänä talvena kaikki muuttui. Työnantajat suorastaan käskivät ja pakottivat meidät etätöihin. Ihan kysymättä ja pyytämättä. Hyvinhän se sitten lähti liikkeelle. Moni on tyytyväisenä kasannut oman kotikonttorinsa, jossa kaikki tarpeellinen on kädenojennuksen päässä. Etätyöohjelmat ja -välineet on otettu käyttöön ilman perehdytyskoulutusta yrityksen ja erehdyksen kautta sekä kokouskaverin opastuksella. Voi tätä ihanuutta, jospa tämä jatkuisi pitkään tai kenties tämä olisikin pysyvää.

Totuus alkoi hahmottua, kun muutama viikko on istuttu luurit korvilla ja sosiaalinen kanssakäyminen on tapahtunut kuvaruudun kautta.  Extraa on, jos työkaveri on viitsinyt laittaa vielä kameran päälle. Kasvottomalla yhteydenpidolla on samanlaisia haittapuolia kuin huonolla some-käytöksellä. Kun keskustelukumppania ei tarvitse kohdata kasvokkain, kynnys loukkaavaan ja huonoon käytökseen madaltuu. Tästä ei pidä tulla uutta normaalia.

Väitetään, että etätyöskentely sopii meille suomalaisille, koska meillä sosiaalinen etäisyys on hyväksyttyä ja jopa tavoiteltua. Nyt kun olemme oppineet uusia digitaitoja ja -tapoja, niin emme edes halua palata aiempaan. On varmasti totta, että suomalaisten digiloikka on käynnissä. Sen myötä jonkinasteinen teknologian pelko häviää ja tutkimme innolla uusia tapoja ja uusia työvälineitä. Varmasti sähköinen asiointi ja digitaalisten palveluiden kysynnän kasvu on tullut jäädäkseen.

Jotakin tästä ihanuudesta kuitenkin tuntuu puuttuvan. Tästä puuttuu yhteisöllisyys. Uskon, että sosiaalinen ja fyysinen eristäminen opettaa meille, kuinka tärkeää on ihmisten välinen aito kohtaaminen. Opimme uudella tavalla arvostamaan päivittäisiä kohtaamisia työpaikalla niin virallisissa palavereissa kuin vapaamuotoisissa tapaamisissa, vaikkapa lounaalla tai kahvikupin ääressä. Myös vapaa-aikamme laatua arvostamme entistä enemmän. Vapautta viettää aikaamme missä ja miten haluamme, mahdollisuutta tutustua uusiin ihmisiin ja välillä vaihtaa sana tuiki tuntemattoman kanssa.

Jotakin kuitenkin jokaisesta kriisistä jää jäljelle. Mitä uutta tästä opimme ja otamme käyttöön? Mitä asioita emme halua kriisin jälkeen enää jatkaa? Vastaukset löytyvät, kun palaamme kohti normaalia. Yhdessä, ei etänä.

Kirjoittaja on Ammattiliitto Pron puheenjohtaja.