Tuottavuus- ja ympäristöloikka koronasta | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Tuottavuus- ja ympäristöloikka koronasta

7.9.2020 klo 08:00
|

Sanotaan, että raha on tehokas konsultti. Pakko ajaa sitten konsulttihommissa rahankin ohi. Maailmanlaajuinen koronapandemia on pakottanut meidät muuttamaan valtavan määrän asioita, joihin olemme tottuneet.

Monet näistä muutoksista ovat olleet varsin ikäviä joutuessamme karsimaan mukaviksi kokemiamme asioita.  Samalla muuttunut tilanne on kuitenkin mahdollistanut uuden oppimista ja uusia tapoja toimia. Tilanne on aikaansaanut suuren määrän negatiivisia asioita, mutta samalla myös nipun positiivisia.

Helsingin Sanomien jutussa pohdiskelin asiaa työmatkaliikenteen näkökulmasta. Vähintään on selvää, että työmatkaliikenteen vähenemisestä kiittää ympäristö. Usein varmasti myös aikaansa ja vaivaansa säästävä työntekijä. Tässä radikaalisti muuttuneessa tilanteessa se on toki valitettavasti myös aiheuttanut suunnatonta ahdinkoa esimerkiksi lentoaloilla työskenteleville jäsenillemme lomautusten ja irtisanomistenkin kautta.

Etätöiden tekeminen on ottanut jättiloikan kuluneen vuoden aikana. Pitkään siitä on puhuttu, mutta etätyöskentely on silti ollut tähän asti mahdollisuuksiin nähden rajallista.

Nyt kertyvät kokemukset jäsenten etätöistä on kyettävä jatkossa hyödyntämään uusiutuvina tavoitteina liiton toiminnassa. Kotona tehtävän työn ergonomia, sosiaalisten lähikontaktien puuttuminen, töiden aikatauluttaminen ja tauottaminen ovat asioita, joilla on valtava merkitys työhyvinvointiin ja sitä kautta työn tuottavuuteen. Työehtosopimusten ehdot eivät monilta osin vielä näitä asioita ole aiemmin huomioineet. Tuleville neuvottelukierroksille löytyy näistä varmasti tavoiteltavia asioita.

Yhdessä liiton aktiivien, jäsenten, luottamushenkilöiden ja toisaalta työnantajien kanssa työtä on jatkettava, jotta tästä tilanteesta saadaan sen mahdollistamat hyödyt esiin. Työn onnistuessa siitä kiittävät niin työntekijät, työnantajat kuin ympäristö.

Kirjoittaja on julkisen sektorin johtaja.