Yhteiskuntaoppia keskitysleirin leipomosta | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Yhteiskuntaoppia keskitysleirin leipomosta

26.1.2018 klo 14:10
|

Museovitriinin leivät ovat säilyneet sata vuotta homehtumatta ja pilaantumatta, koska niissä ei ole käytännöllisesti mitään ravintoaineita.

Tamperelaisessa museossa on näytillä satavuotiaita leipiä. Ne ovat peräisin sisällissodan vankileireiltä, joilla sodan päätyttyä virui yli 80 000 punavankia tai punaiseksi epäiltyä. Joukkoon mahtui kaiken ikäisiä miehiä ja naisia, myös teini-ikään ehtineitä tai sitä nuorempia lapsia.

Leireille suljetuista satoja teloitettiin, mutta yli 12 000 nääntyi parissa kuukaudessa nälkään tai menehtyi aliravitsemuksen heikentäminä tauteihin.

Museovitriinin leivät ovat säilyneet sata vuotta homehtumatta ja pilaantumatta, koska niissä ei ole käytännöllisesti mitään ravintoaineita. Kun muutakin ravintoa oli tarjolla yhtä niukasti, kansainvälistä huomiota jo sata vuotta sitten saanut murhenäytelmä oli valmis.

Maailmanhistoriassa, politiikassa ja monesti arkielämässäkin järkyttävät, kiusalliset tai itselle epäedulliset asiat pyyhkäistään mieluusti näkyvistä salaamalla, vaikenemalla tai kiertoilmauksilla. Virallinen Suomi vaikeni sisällissodan joukkoteloituksista ja vankileirien katastrofista puoli vuosisataa. Sinä aikana sodan tarinat ja ihmiskohtalot siirtyivät lähinnä perimätietona perheissä ja suvuissa, osa kokemusperäisinä ja tosina, osa kuulopuheina ja muuntuneina.

Koko oman yläkoulu- ja aikuisikäni ajan tarinoita on sen jälkeen koottu ja arkistoja pengottu historioitsijoiden, yhteiskuntatieteilijöiden ja kulttuurin käyttöön. Sisällissodan suuri kuva alkaa olla koossa, ja jälleen tänä vuonna testataan, kestämmekö katsoa sitä ilman sopivan värisiä, korjailevia linssejä.

Valtiojohdon, presidentin ja eduskuntaryhmien avaus muistovuoteen 2018 kannusti avoimuuteen ja sovinnon etsintään. Rohkaisu on varmasti tarpeen. Monelle on pitkin matkaa ollut tuskallista purkaa suruvuoden 1918 myyttejä, hylätä vanhat rintamalinjat ja hyväksyä raadolliset tosiasiat.

Vielä vuonna 2007, liki yhdeksänkymmentä vuotta sisällissodan jälkeen, tunnettu lehdistöhistorian tutkija moitti kirjassaan ja haastatteluissaan suomalaisia tutkijoita, kirjailijoita ja mediaa sisällissodan osapuolten epätasapuolisesta kohtelusta. Valkoisten voittajien toimeenpanemia teloituksia ja itse teloittajia oli emeritusprofessorin mielestä aiheettomasti demonisoitu. Teloituksethan olivat vain tarkoituksenmukaista sodankäyntiä: ”Taistelukykyiset viholliset piti eliminoida”, professori selvensi.

Ja kun emerituspoliitikko Paavo Lipponen kutsui Ylen joulukuisessa haastattelussa punavankien leirejä Euroopan ensimmäisiksi keskitysleireiksi, puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leino tuohtui. Olisiko punaiset pitänyt jättää rankaisematta ja päästää yrittämään uudestaan vallankumousta, Leino kysyi Twitterissä ja täsmensi: ”Jälkitoimilla Suomesta tuli länsimainen demokratia.”      

Maailmalta löytyy valitettavasti riittämiin vertailukohtia sisällissodan traumojen käsittelystä -  ja käsittelemättä jättämisestä: kauempaa Väli-Amerikan maat ja Kolumbia, lähempää Espanja ja – Bosnia. Voittoisaa serbiarmeijaa Bosnian sisällissodassa komentanut kenraali Ratko Mladic tuomittiin viime marraskuussa elinkautiseen vankeuteen. Oikeus ei määritellyt hänen komennossaan tehtyjä tuhansien ihmisten teloituksia ”tarkoituksenmukaiseksi sodankäynniksi” eikä demokratialle tarpeellisiksi ”jälkitoimiksi”. Mladic sai tuomion kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Suomessa sisällissodan totuuskomission roolin on onneksi saanut historiantutkimus. Sen ansiosta meillä on mahdollisuus – halutessamme – ottaa koppi valtiojohdon sovintovetoomuksesta ja katsoa avoimin silmin omaa menneisyyttämme.

Toivottavasti mahdollisimman moni ehtii nähdä ne museovitriinin opettavaiset leivät. Ja toivottavasti kevät ja kesä 2018 tuovat tullessaan lisää uusia, ymmärrystä lisääviä ja osapuolirajat ylittäviä tarinoita ja tulkintoja kevään ja kesän 1918 murheellisista tapahtumista.

Tarkoituksenahan on varmistaa, etteivät katkeruus, viha ja kostonhalu enää koskaan saisi suomalaisia valtaansa.

 

Blogaaja on 64-vuotias vapaa kirjoittaja, jonka suvun perimätietoihin kuuluu myös tarinoita sisällissodasta.