Malttia, maski on kohta matkalla | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Malttia, maski on kohta matkalla

27.10.2020 klo 14:49
|

Syys-lokakuussa tilatut kasvosuojat saapuvat prolaisille pienissä erissä, suurin osa marraskuun aikana. Viimeiset toimitukset lähtevät liikkeelle joulukuun alussa.

Pro Jäsenasiat

Prolaisille tarjottiin syyskuun lopussa tilaisuutta tilata maski liiton kautta. Tilausaika päättyi 11. lokakuuta.

Maskit ovat nyt lähdössä Prokaupasta Postin pakattavaksi ja kuljetettaviksi ja ne saapuvat prolaisille eri aikoihin valmistumisaikataulun mukaan. Suurin osa maskeista valmistetaan neulekoneilla, ja valmista tulee noin tuhannen kasvomaskin vuorokausitahdilla. Kertakäyttöiset maskit lähetetään yhdellä kertaa marraskuun aikana. Samaan aikaan lähetetään myös suurin osa myös kangasmaskeista. Viimeiset toimitukset lähtevät liikkeelle joulukuun alussa.

Tänä syksynä ihmisten kohtaaminen niin työssä kuin vapaallakin edellyttää koronapandemian vuoksi suojautumista. Monissa julkisissa kulkuvälineissä ja paikoissa suositellaan kasvosuojien käyttöä.

Loppukevennys:

24.9.2020 Viisi vinkkiä: Kasvomaskit hyötykäyttöön