Pron jäsentilaisuudet ja koulutukset pidetään vuoden loppuun verkossa | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Pron jäsentilaisuudet ja koulutukset pidetään vuoden loppuun verkossa

14.8.2020 klo 15:28
|

Liiton hallitus päätti, ettei liiton tai sen nimissä järjestettäviä jäsentilaisuuksia pidetä muuten kuin sähköisillä välineillä.

Pro Uutiset / Päivitetty 31.8.2020

Ammattiliitto Pron tapahtumat sekä jäsen- ja luottamushenkilökoulutukset siirtyivät keväällä verkkoon koronaviruksen vuoksi. Pron hallitus arvioi koronavirustilannetta kokouksessaan tänään perjantaina 14. elokuuta.

Liiton hallitus päätti, ettei liiton tai sen nimissä järjestettäviä jäsentilaisuuksia pidetä muuten kuin sähköisillä välineillä.

Pro suosittelee myös jäsenyhdistyksilleen pidättäytymistä tilaisuuksien järjestämisestä vuoden 2020 loppuun saakka. Mikäli tilaisuuksia järjestetään,  liitto suosittelee niissä osallistujien määrän rajaamista 20 henkeen.

– Suosittelemme jäseniä ja yhdistyksiä noudattamaan varotoimenpiteitä sekä muita määräyksiä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

Prossa ei ole todettu koronavirustartuntoja. Myös suurin osa liiton henkilökuntaa on työskennellyt etänä maaliskuusta lähtien, ja jatkaa edelleen pääsääntöisesti etätyössä vuoden loppuun. Painavan syyn nojalla liiton henkilökunta voi osallistua yli 20 hengen tilaisuuksiin erityisiä turvallisuusvaatimuksia, THL:n ja valtioneuvoston ohjeistuksia sekä määräyksiä noudattaen.

Liitto seuraa tilannetta tarkoin ja päivittää ohjeistustaan viranomaisohjeistuksen mukaisesti.