Tänks topakasta työstä, luottamusmies | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

 

Kuva: Shutterstock

Pro Uutiset/Pirjo Salmela

Ammattiliitto palkitsee 50 luottamushenkilöä esimerkillisestä edunvalvontatyöstä. Yksi heistä on Reima Mukkala Rovaniemeltä.

Pääluottamusmies Mukkalan työpaikka on leikki- ja liikuntapaikkavälineistä tunnettu Lappset Group, jonka toimipisteissä palkittiin myös kaksi muuta prolaista luottamustoimista.

Mukkala ei lähde arvaamaan, millä perusteella palkinto tuli. – Oma tapani on perehtyä asioihin hyvin ennalta ja kysyä tarvittaessa neuvoa liitosta, hän sanoo.

– Paras kiitos on se, kun saa jäsenen asian hoidetuksi. Mutta toki mukavalta tuntuu tällainen julkisempikin kiitos.

Yli 150 työpaikkaa mukana

Pron luottamushenkilöiden palkitsemisohjelmaan ilmoittautui 157 työpaikkaa. Niistä kriteerit parhaiten täyttäneen sadan työpaikan kesken arvottiin 50 palkittavaa.

Homma eteni niin, että luottamushenkilöt täyttivät sähköisen itsearviointilomakkeen työpaikan edunvalvonnasta ja toiminnasta. Sen jälkeen heidän edustamiltaan jäseniltä kysyttiin, suosittelevatko he työpaikan palkitsemista.

Monelle luottarille ääneen sanottu kiitos on harvinaista herkkua. Tänks-ohjelma rohkaisee jäsenistöä huomioimaan koko työyhteisön eteen töitä tekevän työkaverinsa.

Luottamushenkilöt onnistuivat yhteydenpidossa

Luottamushenkilöiden vastauksista selvisi, että työnantajan kanssa oli useimmin käyty läpi työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja -kertomus, palkkatiedot, paikalliset sopimukset ja työsuojelun toimintaohjelma.

Parhaiten luottamushenkilöt arvioivat onnistuneensa yhteydenpidossa jäseniin, työhyvinvointiin ja työsuojeluun liittyvissä asioissa sekä sopimusten ja lakien valvonnassa.

Palautteesta käy ilmi, että luottamustoimisten oma jaksaminen on joskus koetuksella. Luottamustoimiset toivovat ”työnohjausta” ja vertaistukea jaksamiseen.

Arvonnassa voittaneet voivat viedä perheensä tai kaverinsa edullisesti lomahuoneistoon koti- tai ulkomaille. Reima Mukkala suuntaa Leville.

Tänks-palkitut:

Tiina Ahdesmäki, Niina Varjus ja Taija Roininen, Alma Intermedia; Kenneth Nysten, Anvia Asennuspalvelu; Seppo Ruotsalainen, Automaa Herttoniemi; Kyösti Kontio ja Vesa Lairi, E.M.Pekkinen; Raino Salmi ja Tarja Palonen, Ekokem; Göran Malmström ja Benny Laine, Elisa; Marja-Helena Brunou, Teija Suoranta ja Katariina Wargh, Hammaslaboratorio Duodens; Heidi Kämi, HK Ruokatalo; Jukka Kallio ja Sanna Soinila, Iittala Group; Eeva Saajoranta ja Irma Sundström, Intermarketing;

Pekka Veijola, Intrum Justitia; Jarkko Palomäki ja Katja Heikkilä, ISS Palvelut; Satu Pasuri ja Pirjo Jänismäki, Javasko; Reima Mukkala, Päivi Pallari ja Jan Sundvik, Lappset Group;

Janne Heinänen ja Mika Martikainen, Manpower Business Solutions; Mikko Nurmi ja Tanja Lintula-Kivinen, Metsäliitto Osuuskunta; Marko Lehtonen ja Petri Lehto, Niscayah;

Tiina Suninmäki ja Pasi Ritvanen, Okmetic; Sinikka Stohlberg ja Hellevi Marjala, Teboil; Janne Fremling ja Tiina Oive, PMC Polarteknik; Anne Lepistö, Reka Kumi; Pirjo Hiltunen, Sanomalehti Kaleva;

Teija Ollikainen, Silta; Kimmo Mehtonen, Erkki Nurmi ja Sanna Vainio, Suomen Sokeri; Merja Kotro ja Marika Karevesi, UPM-Kymmene Metsäosasto; Pauli Järvenpää, Jukka Sinisalo ja Eero Hakonen, UPM-Kymmene Jämsänkoski.