Tutkimuksen loppukiri ruuhkautti palvelimen | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

 

 

 

Kuva: Shutterstock

Ammattiliitto Pron käyttämä QuestBack -kyselyohjelmisto jumiutui, kun  toimihenkilöt päättivät vastata  Pron työmarkkinatutkimukseen.

– Olen saanut harmistunutta jäsenpalautetta siitä, että kysely on ollut ruuhkautunut, kertoo Pron tutkija Petri Palmu.

Tutkija pyytää kärsivällisyyttä.

– Pidennämme tutkimuksen vastausaikaa helmikuun 5. päivään asti, jotta kaikki halukkaat ehtivät vastata rauhassa, Palmu lupaa.

Ammattiliitto Pron työmarkkinatutkimus kysyy, miten toimihenkilöt pärjäävät työpaikoillaan. Tällä kertaa teemoja ovat muiden muassa ylityöt, lomat ja lepohetket sekä työnantajan tarjoama koulutus. Vastauksia käytetään edunvalvonnan terävöittämiseen.

Tutkimukseen osallistuneiden kesken Pro arpoo 10–20 noin 200 euron arvoista miniläppäriä. Lisäksi vastaajien kesken arvotaan sata usb-muistitikkua.

Arvontaan osallistuvat kaikki yhteystietonsa kyselyn lopussa ilmoittaneet. Onnettaren suosikeille Pro ilmoittaa voitosta helmikuussa.

Tutkimuksen tuloksia julkaistaan Pro Uutisissa ja Ammatissa Pro- lehdessä.

Vastaamaan pääsee tästä linkistä.