Vauhdilla vaaleihin – Pron kiertue starttaa maaliskuussa | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Vauhdilla vaaleihin – Pron kiertue starttaa maaliskuussa

11.2.2015 klo 14:57
| |

Pron vaalipaneelikiertueella puhutaan Suomen talouden elvytyksestä, teollisuuden noususta ja uusien työpaikkojen luonnista: – Haluamme vaikuttaa siihen, että Suomessa on työtä ja jäsenillä työpaikkoja tulevaisuudessa.

Pro Uutiset / Video ProTV

Ammattiliitto Pron jäsenet ovat mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, myös eduskuntavaaleissa.

– Enää ei riitä, että liitto vaikuttaa vain työelämään. Me haluamme vaikuttaa siihen, että Suomessa on työtä ja jäsenillä työpaikkoja tulevaisuudessa, sanoo Henrik Haapajärvi Pron järjestö- ja kehittämispalveluista. Katso koko haastattelu ProTV:stä.

Vaalipaneeleissa kansanedustajaehdokkaita tentataan Suomen tulevaisuudesta

Pro järjestää vuoden 2015 eduskuntavaaleihin liittyvän kiertueen maaliskuun aikana 15 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Illan vaalipaneeleissa alueen kansanedustajaehdokkaat keskustelevat Pron hallitusohjelmatavoitteiden pohjalta vaalien tärkeimmistä kysymyksistä.

Paneelien vetäjät ovat paikallisia median, kulttuurin ja tieteen edustajia. Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ja liiton muut johtajat osallistuvat tilaisuuksiin. Panelisteilta kysytään heidän näkemyksiään talouden elvytyksestä, teollisuuden noususta ja siitä, kuinka Suomeen saadaan uusia työpaikkoja.

Tilaisuuksia kuvataan ja tallenteet esitetään liiton viestintävälineissä.

Tilaisuuksiin ilmoittautuminen on käynnissä

Tilaisuudet alkavat kello 18 ja ennakkoilmoittautuneille tarjotaan kello 17 iltapala. Jos et ole muistanut ilmoittautua, varttia vaille kuudelta tarjotaan kaikille tapahtumaan tulijoille kahvit. Liitto ei korvaa osallistujille matkakustannuksia.

Ilmoittautuminen tilaisuuksiin on jo alkanut, ja päättyy noin viikkoa ennen tapahtuma-ajankohtaa. 

12.3. Mikkeli, Sokos Hotelli Vaakuna. Ilmoittaudu »
12.3. Kouvola, Sokos Hotelli Vaakuna. Ilmoittaudu »  
16.3. Pori, Sokos Hotelli Vaakuna. Ilmoittaudu »  
16.3. Joensuu, Ravintola Kerubi, Ilosaari. Ilmoittaudu » 
17.3. Helsinki, Sokos Hotel Presidentti. Ilmoittaudu » 
18.3. Vantaa, Sokos Hotel Vantaa. Ilmoittaudu »
18.3. Rovaniemi, Pohjanhovi. Ilmoittaudu »
19.3. Kuopio, Cumulus. Ilmoittaudu » 
24.3. Tampere, Torni Hotelli. Ilmoittaudu » 
24.3. Jyväskylä Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori. Ilmoittaudu »
25.3. Oulu, Holiday Inn. Ilmoittaudu » 
26.3. Espoo, Kino Tapiola. Ilmoittaudu »  
30.3. Turku, Mauno Koivisto keskus. Ilmoittaudu »
31.3. Seinäjoki, Sokos Hotelli Lakeus. Ilmoittaudu »

Lisää tietoa kiertueesta saat Ammattiliitto Pron järjestötoiminnan suunnittelija Marjo Rothbergilta, marjo.rothberg@proliitto.fi

* 16.3.2015 muutettu Espoon tilaisuuden tapahtumapaikka

*10.3.2015 muutettu Seinäjoen tilaisuuden tapahtumapaikka