Ylpeästi keskiluokkaa | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

 

 

 

 

"Olen ollut pankkiuralla 1970-luvulta asti, ja jos piirtäisin käyrän pankkitoimihenkilön arvostuksesta eri vuosikymmeninä, käyrä olisi korkeimmillaan 1970-luvulla. Pohjalukemissa se oli 1990-luvun laman aikana.

Pankkilaisilta vaaditaan nyt tulosta ja entistä monipuolisempaa osaamista. Sen myötä ammattiylpeyskin on palannut. Vaatimukset kovenevat, ja lisää haastetta tulee siitä, että sijoitustensa arvon laskuun pettyneet asiakkaat saattavat käyttäytyä aggressiivisesti.

Aikaisemmin pankkitoimihenkilön piti olla hyvä asiakaspalvelija, nyt haetaan myyntihenkisiä tuloksentekijöitä."

– Riitta Suonpää, OP-Pohjola-ryhmä, Ammattiliitto Pron hallitus

 

”Lähdin taloushallinnon assistentin työstä tilitoimistoon oppimaan taloushallintoa ja kirjanpitoa. Tiesin, että palkka laskee. Mutta ajattelin sen silloin olevan vain välivaihe, ja kun oppisin työn, saisin lisää palkkaa.

No, se jäi haaveeksi. Palkkani laski yli 300 euroa, kun siirryin tilitoimistoon vaativampiin tehtäviin. Sain silloin 2000 euroa kuukaudessa. Vaihdoin silloisesta toimistosta pienempään ja sain palkkaa vähän lisää.

Nyt saan 2250 euroa kuukaudessa. Teen kirjanpidon, tilinpäätökset ja veroasiat. Palkka on naurettava. Itse koen, että kirjanpitäjän työ on asiantuntijatyötä.”

– Kirjanpitäjä nimettömässä palautteessaan

 

Pro-lehti/Pirkko Koivu

Ennen oli komeaa olla toimihenkilö. 1960-luvulla pankkineidit kuuluivat pienten paikkakuntien parempaan väkeen, ja konttoripäälliköitä, työnjohtajia, rakennusmestareita sekä muita pikkupomoja suorastaan herroiteltiin. Oli hienoa tehdä siistiä sisätyötä.

Valmentaja Tapio Aaltonen työyhteisöjä kehittävästä Novetos Oy:sta on 67-vuotias ja muistaa nämä ajat hyvin.

– Isäni oli Kelan palveluksessa ja pääsin poikana joskus käymään hänen työpaikallaan. Toimiston naisten joukossa oli hyvä fiilinki. Toimistotyö oli arvostettua, sillä se vaati opiskelua ja monenlaisten taitojen hallintaa.

Vaikka osaamista nykyisin vaaditaan entistä enemmän, tunne työn arvostuksesta on rapautunut irtisanomisten ja lomautusten myötä. Ennen oli myös helpompi luottaa pysyvään työpaikkaan. Nyt kyynisimmät määrittelevät vakituisen työn jaksoksi yt-neuvottelujen välissä.

Stora Enso näytti vuonna 2011 esimerkkiä Kotkassa. Siellä lopetetaan konsernin kolme vuotta toiminut kansainvälinen taloushallinnon palvelukeskus, toiminnot siirretään halvemman työvoiman maihin, ja 19 toimihenkilöä sai lähteä minimaalisen irtisanomispaketin tukemana. Taloushallinnon työpaikkoja tuli haettavaksi globaalisti. Muun muassa kolmelle toimihenkilölle tarjottiin vuoden määräaikaista työsuhdetta Tallinnassa, jotta he kouluttaisivat seuraajansa siellä ennen omaa irtisanomistaan.

– Seuraajien kouluttaminen tuntuu epäinhimilliseltä, suorastaan kohtuuttomalta, sanoo luottamusmies Tea Lillberg.

Hänen mielestään työnantaja on osoittanut, että osaamisella, sitoutumisella ja suomalaisella asiantuntijuudella ei ole mitään merkitystä. Lillberg on työskennellyt Stora Enson palveluksessa 20 vuotta. Seitsemän viime vuoden aikana hän on nähnyt neljät yt-neuvottelut.

– Työtä on järjestelty aina uudelleen. Palkka on pysynyt ennallaan, mutta työtahti ja vaatimukset ovat muuttuneet aina vain hurjemmiksi.

Kallellaan työväenluokkaan

Työelämä kolhii itsetuntoa ja koettua arvostusta. Pätevätkin ihmiset joutuvat olemaan varpaillaan irtisanomisuhan takia, sanoo tutkija Petri Palmu Ammattiliitto Prosta.

Tämän päivän toimihenkilöt eivät miellä olevansa parempaa väkeä. Noin 46 prosenttia eli lähes puolet prolaisista katsoo kuuluvansa keskiluokkaan, 22 prosenttia alempaan keskiluokkaan ja 15 prosenttia työväenluokkaan.

– On yllättävää, että prolaiset ovat kallellaan työväenluokkaan ja alempaan keskiluokkaan ylemmän keskiluokan sijasta. Väki on kuitenkin koulutettua, sanoo Petri Palmu.

Toisaalta kaikkien suomalaisten koulutustaso on 1960- ja 1970-luvuilta noussut. Viime vuoden lopulla yli kolme miljoonaa suomalaista oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Heitä oli 40 vuotta aiemmin vain 882 000. Työntekijäammateissa toimivien määrä on vähentynyt, toimihenkilöiden lisääntynyt.

Kunnon palkka ja ihmismäinen kohtelu

Arvostuksen puute nousee esiin työyhteisöille tehdyissä kyselyissä, joissa selvitetään, mitä asioita pitäisi kehittää. ”Pomot eivät arvosta”, on valmentaja Tapio Aaltosen mukaan tavallista puhetta.

Toisaalta arvostus on vaikeasti mitattava asia.

– Tutkimuksissa arvostus tulee esille epämääräisenä. Miten arvostuksen voi tietää, jos työstä ei saa kunnollista palautetta? Arvostusta kuitenkin odotetaan niin esimiehiltä kuin työtovereiltakin, Petri Palmu sanoo.

Oikeudenmukainen palkka on tärkeä arvostuksen tekijä. Yhtä tärkeää on, että ihmistä kohdellaan työpaikalla ihmisenä eikä vain koneiston osana tai kulueränä. Petri Palmun mukaan ihmisen pitäisi olla päämäärä, ei väline.

– Koulutus on osoitus arvostuksesta. Työnantaja kouluttaa niitä joita arvostaa, ja koulutus kasautuu tietyille ryhmille. Vähiten koulutetaan niitä, joilta työt ovat katoamassa.

Palmun mielestä riski piilee siinä, että toimihenkilöiden työn sisällössä on paljon liukuhihnatyöhön verrattavia rutiineja. Tällaisen työn tekijät on helpompi nähdä pelkkinä koneiston osina.

– Teknologia saattaa korvata nämä tehtävät. Toimihenkilöitä pitäisi saada enemmän tehtäviin, joissa kehitetään asioita, ja joissa he voivat vaikuttaa työnsä sisältöön, sanoo Petri Palmu.

Myös sukupuolten välisiä eroja tulee työmarkkinatutkimuksissa esille. Esimiestehtävissä on enemmän miehiä kuin naisia. Naiset kokevat miehiä useammin, että heidän koko osaamisensa ei ole käytössä.

– Työkokemus ja koulutus saattavat miehillä ja naisilla olla samat, mutta naiset vaikuttavat työhönsä vähemmän ja ovat tehtävissä, joita työnantaja ei arvosta.

Aika arvostaa omaa työtä

Kirurgit ja muut ihmisiä hoitavat ammattilaiset sijoittuivat kärkipäähän, kun Taloustutkimus vuonna 2010 selvitti Suomen Kuvalehden tilauksesta ammattien arvostusta. Prolaisista ammateista vain rakennusmestarit ja tietoturvapäälliköt sijoittuvat 380 ammatin joukossa sadan arvostetuimman ryhmään. Puhelinmyyjät, webmasterit, sijoitusneuvojat ja controllerit sijoittuvat häntäpäähän.

Joskus puhutaan ylenkatsoen pikkupäälliköistä tai paperinpyörittäjistä, vaikka veroja maksava keskiluokka turvaa hyvinvointia muillekin. Ilman prolaisia eivät teollisuuden tuotteet ja laskut lähde asiakkaille, kirjanpito ja rahaliikenne menevät sekaisin ja talot eivät valmistu.

Toimihenkilöiden on aika röyhistää rintaansa, sanoo Tapio Aaltonen.

– Sanon aina toimihenkilöille, että arvostakaa ensin itse itseänne ja työtänne. Olette kriittisen tärkeä joukko, jota ilman homma ei toimi. Näkymättömyyteen ei pidä suostua, vaan voitte toimia proaktiivisesti.

Aaltonen kertoo esimerkin yrityksestä, jonka toimihenkilöt yhdessä listasivat toimimattomat asiat, ja ehdottivat niihin käytännöllisiä korjauksia. Aina tämäkään ei auta.

– Ei silti kannata katkeroitua, vaan pitää huolta itsestään ja laittaa muu elämä kuntoon.

Muuta aiheeseen liittyvää:

 28.10.2011 Stora Enso pihistelee tukea irtisanottavilta