Pankeilla myönteinen vire | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Pankeilla myönteinen vire

13.3.2018 klo 12:06
|

Pankit kirjasivat vuodelta 2017 hyvät tulokset, vaikka ennätyksistä jäätiinkin. Tehokkuutta ne hakevat kehittämällä sähköisiä palveluja.

Pro Uutiset/Pirkko Koivu

Pankit tekivät hyviä tuloksia viime vuonna ja ne näkevät myös kuluvan vuoden myönteisenä.

OP-ryhmän vuoden 2017 tulos oli ryhmän kaikkien aikojen kolmanneksi paras. Tulos ennen veroja, 1077 miljoonaa euroa, oli yli kolminkertainen verrattuna toisen osuustoiminnallisen jätin eli S-ryhmän tulokseen.

Vuoden 2016 ennätystuloksesta OP-ryhmä kuitenkin jäi 5,4 prosenttia, mikä johtui erilaisista kehityshankkeista. OP-ryhmä on viime vuonna investoinut muun muassa perusjärjestelmän uudistamiseen ja sähköisten palvelujen kehittämiseen, asiakkaille uudistukset ovat näkyneet muun muassa verkkopalvelun ja mobiilimaksamisen uudistuksina. Lisäksi pankki on laajentanut uusille toimialueille avaamalla muun muassa sairaalat Ouluun ja Kuopioon. Turkuun sairaala on rakenteilla.

Johtokunnan puheenjohtaja Tony Vepsäläinen toteaa tiedotteessa, että niin korkokate, palkkiotuotot kuin sijoitustoiminnankin tuotot kasvoivat, ja luottotappiot jäivät vähäisiksi. Vuoden 2018 tuloksen ryhmä arvioi muodostuvan saman suuruiseksi tai pienemmäksi kuin tämän vuoden tuloksen.

Asuntolainan otto kiinnostaa

Danske Bankin Suomen toimintojen tulos ennen veroja kasvoi 15,3 prosenttia 278,2 miljoonaan euroon. Korkokate parani 7,8 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Danske Bankin Suomen maajohtaja Risto Tornivaara sanoo pankin tiedotteessa, että pankki on kyennyt kasvattamaan markkinaosuuttaan Suomessa ja kuluttajat ovat kiinnostuneita asuntolainoista. Danske Bank on ollut julkisuudessa esillä tarjottuaan Akavan jäsenille räätälöityä asuntolainaa.

Säästöpankkiryhmän tulos 2017 ennen veroja oli 88,2 miljoonaa euroa, missä on edellisvuoteen kasvua yli 26 prosenttia. Toimitusjohtaja Tomi Närhinen luonnehtii Säästöpankkiryhmän tiedotteessa tulosta hyväksi, kun samaan aikaan on satsattu kehitysprojekteihin.

Säästöpankkiryhmässä korkokate, palkkiotuotot, sijoitustoiminnan tuotot sekä henkivakuutustoiminnan nettotuotot kasvoivat. Menopuolella kasvoivat henkilöstö- ja ICT-kulut.

Pääkaupunkiseudulle keskittyvän Nooa Säästöpankin liikevoitto kasvoi viime vuonna 2,9 prosenttia ja on nyt noin 3,3 miljoonaa euroa.

Nordean tulosta erityisesti loppuvuodelta 2017 luonnehdittiin pettymykseksi, kun vuoden 2017 liikevoitto 3998 miljoonaa euroa sekä rahoituskate pienenivät edellisvuodesta. Osinkoja Nordea maksaa osakkailleen kuitenkin edellisvuotta enemmän. Vuodelta 2016 osinko oli 0,65 euroa osakkeelta, nyt 0,68.

Myös Nordea on investoinut digitaalisiin järjestelmiin ja uudistanut peruspankkijärjestelmää. Vuonna 2018 Nordea odottaa konsernin tuloksen paranevan: tuottojen kasvavan hieman, kulujen pienenevän ja luottojen laadun pysyvän vakaana.

 

Korkokate eli rahoituskate kuvaa, minkä verran pankkitoiminta tuottaa. Kate muodostuu siitä, että pankki ottaa lainaa halvemmalla kuin antaa sitä.