Stora Enso vie työt ja investoinnit Kiinaan | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Stora Enso vie työt ja investoinnit Kiinaan

21.3.2012 klo 10:43
|

Paperiteollisuuden ulosliputus jatkuu valtio-omistajan hiljaisella hyväksynnällä.

 

 

 

- - kiina_49240243.jpg

Kuva: Shutterstock

Pro Uutiset

Stora Enso ilmoitti eilen tiistaina rakentavansa 1,6 miljardin euron kuluttajapakkauskartonki-ja sellutehtaan Beihain kaupunkiin eteläisessä Kiinassa. Investoinnista on puhuttu Suomen suurimpana.

– Stora Enson investoinnista Kiinaan on vaikea löytää konkreettista hyötyä suomalaisille. Suomen, suomalaisen tuotannon ja työntekijöiden roolina näyttää olevan toimia ulosliputusrahoittajana kun tuotantoa siirretään, toteaa sopimusalavastaava Jukka Hämäläinen Ammattiliitto Prosta.

Uutinen tuo Suomen valtion omistusohjauksen taas valokeilaan.

– Suomen valtio ja Kansaneläkelaitos (Kela) ovat yhteensä äänivallalla mitattuina Stora Enson suurin omistaja. Ne toimivat kuin äänetön yhtiömies eivätkä vaikuta mihinkään, sanoo Hämäläinen Prosta.

Stora Enson suurin omistaja vuoden 2011 lopussa oli ruotsalaisen Wallenbergin suvun säätiöiden sijoitusyhtiö Foundation Asset Management. Yhtiön salkussa oli 10,1 prosenttia osakkeista ja 27,2 prosenttia äänivallasta.

Toiseksi eniten yhtiössä pitäisi painaa Suomen valtion omistuksia hallinnoivan Solidiumin sana. Sen hallussa oli viime vuonna 12,3 prosenttia osakkeista ja 25,1 prosenttia äänivallasta. Suomen valtion lisäksi Kansaneläkelaitoksella on kymmenen prosentin osuus äänivallasta.

– Eikö omistajaohjauksen tarkoituksena ole turvata suomalaisten etu ja jopa edistää sitä, Hämäläinen kysyy.

Kun tuotanto Kiinassa saadaan käyntiin, yritykselle saattaa tulla tarvetta tuotannon ylikapasiteetin purkamiseen.

– Tähän asti Stora Enson ylikapasiteettia on vähennetty sulkemalla suomalaisia paperitehtaita.

Lisää aiheesta:

27.2.2012 Efora ja ABB Service aloittavat yt-neuvottelut 85 toimihenkilön irtisanomiseksi

14.2.2012 Stora Enson ystävänpäivälahja: irtisanomisia ja investointeja Veitsiluodossa

29.11.2011 Stora Enso sulkee palvelukeskuksensa Kotkassa