Yritysten liikevaihto palasi viime vuonna kasvu-uralle | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Teksi Pro Uutiset/Jaana Pohja

Vuosi sitten alkanut yritysten liikevaihdon kohentuminen näyttää jatkuvan myös tänä vuonna.

Taantuman kolhimien teollisuusyritysten liikevaihto alkoi jälleen kasvaa viime vuoden alussa, ja jo vuoden ajan suunta on ollut positiivinen kaikissa maakunnissa ja kaikilla päätoimialoilla.

Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) torstaina julkistamasta maakuntien suhdannekehitystä vuosina 2009–2011 kuvaavasta raportista.

Menestyjiä ovat nyt maakunnat ja alueet, joilla toimii runsaasti vientiyrityksiä, kun viennin alkaessa jälleen vetää tuotanto kohenee ja työttömyys vähenee.

Vienti sanelee suunnan

Maailmanlaajuinen taantuma lisäsi työttömyyttä syksyn 2008 ja kevään 2010 välisenä aikana kaikissa maakunnissa ja lähes kaikissa seutukunnissa. 

Perinteisillä työttömyysalueilla kuten Kainuussa työpaikkojen määrä kuitenkin hupeni TEMin mukaan yllättävän vähän. Sen sijaan taantuma rusikoi seutukuntaa kovalla kädellä siellä, missä elinkeinotoiminta on ollut pääosin vientiyritysten varassa.

Tällaisia paikkakuntia olivat muun muassa Turku, Pietarsaari, Salo, Tampere ja Raasepori.

Voimistuneen talouskasvun myötä nuoret saavat nyt töitä hieman takavuosia helpommin. Samaan aikaan pitkäaikaistyöttömyys on kuitenkin lisääntynyt.

 Eniten pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi viime vuonna ja kuluvan vuoden alkupuolella Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.

Tulppana julkisen sektorin velka

Taantuman jäljet näkyvät ja tuntuvat työ- ja elinkeinministeriön mukaan vielä pitkään, kun tuotannon lasku ja julkisen sektorin velkaantuminen heikentävät tulevina vuosina mahdollisuuksia kehittää muun muassa yritysten toimintaa tukevaa infrastruktuuria.

Lisäksi suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle vähentää tarjolla olevan työvoiman määrää, mikä puolestaan vaikuttaa yritysten tulevaisuuteen.

Raportti Maakuntien suhdannekehitys netissä www.tem.fi/julkaisut.