ICT-ammattilainen liittyy liittoon Bangladeshissa esteistä huolimatta | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

ICT-ammattilainen liittyy liittoon Bangladeshissa esteistä huolimatta

28.3.2016 klo 15:46
|

Kasvava ICT-ala vetää puoleensa nuoria korkeakoulutettuja, vaikka palkka suhteessa koulutukseen ja työn vaativuuteen on vaatimaton.

 

Pro Uutiset/teksti ja kuvat: Stoorisoppi

Teleyhtiö Grameenphonen lasinen pääkonttori Bangladeshin pääkaupungissa, Dhakassa on kuin mikä tahansa nykyaikainen toimistorakennus Espoon Keilaniemessä. Ympäristö tosin on tyystin toisenlainen värikkäine riksoineen ja kolhiintuneine busseineen, joiden seassa jalankulkijat pujottelevat väistäen kulkuvälineitä ja toisiaan.

Grameenphone on maan suurin mobiilioperaattori, jolla on yli 40 prosentin markkinaosuus 131 miljoonasta liittymästä. Se on ollut Bangladeshin halutuin työnantaja jo kymmenen vuoden ajan. Omien sanojensa mukaan se tarjoaa työntekijöilleen kilpailukykyiset palkat ja edut.

Pinnan alla kuitenkin kuohuu. Grameenphonen työntekijät ovat jo neljä vuotta taistelleet oikeudestaan perustaa ammattiyhdistys.

Kulisseissa tapahtuu

Kaikki alkoi vuonna 2012, kun Grameenphonen työntekijät päättivät perustaa ammattiyhdistyksen. Saatuaan riittävän määrän jäseniä, yhdistyksen johto jätti rekisteröintihakemuksen viranomaiselle. Se kuitenkin hylkäsi hakemuksen puutteellisuuden takia, eikä antanut mahdollisuutta korjata.

- Oikeasti hakemuksessa ei ollut mitään vikaa. Emme tietystikään tiedä, mutta luulemme, että Grameenphonen johto kävi keskusteluja viranomaisen kanssa. Se on maan suurimpia yrityksiä ja sillä on paljon vaikutusvaltaa, markkinointiasiantuntija Shakhawat Hossain epäilee.  

Yhteensä Grameenphone työllistää 4 700 henkilöä, joista 1 700 on liittynyt jäseneksi yhdistykseen, jonka toimiluvasta käydään nyt oikeustaistelua. Norjalainen telejätti Telenor, joka omistaa Grameenphonesta puolet, voisi halutessaan ratkaista asian. Se kuitenkin vetäytyy paikallisen lainsäädännön taakse.

Pelkoa ja päättäväisyyttä

Sitä vastoin IT-yhtiö Accenturen työntekijöillä on oma ammattiyhdistys.

- Kun Accenture kaksi vuotta sitten osti 51 prosenttia Grameenphonen IT-yrityksen osakkeista, ajattelimme, että palkat nousisivat ja uramahdollisuudet paranisivat. Ainut, mikä lisääntyi, oli työmäärä ja stressi, IT-asiantuntija Ibrahim Hossain kuvailee.

Myös Accenturen yhdistyksen perustamiseen liittyy jännittäviä vaiheita. Kun ay-johto sai kerättyä yhden päivän aikana lähes sata liittymislomaketta, ne varastettiin yön aikana.

- Oletamme, että hakemukset päätyivät työnantajalle.

Nyt työnantaja tiesi, ketkä olivat liittyneet jäseniksi, ja se aiheutti pelkoa. Porukka oli kuitenkin niin päättäväistä ja sitoutunutta, että se keräsi hakemukset uudelleen käymällä kaikkien jäsenten kotona. Kun seuraavalla viikolla liittyi satoja jäseniä lisää, riittävä määrä rekisteröintiin oli saavutettu.

Kun rekisteröinnistä ilmoitettiin työnantajalle, se aloitti painostustoimet. Se kutsui koolle kaikki esimiehet ja tiiminvetäjät, maalaili uhkakuvia toiminnan lopettamisesta ja uhkasi, että jäsenet joutuvat mustalle listalle. Vielä edelleenkin ay-johtajia painostetaan, ja ainakin heidän palkka- ja urakehityksensä tyssää.

Tilipussiin täydennystä

Työehtosopimusneuvottelut olivat kuitenkin menestys. Työntekijät saivat muun muassa 12 prosentin palkankorotuksen ja parannuksia terveydenhoitoon.

Myös yhdistyksen toimintaedellytyksiä lisättiin. Sillä on nyt oma neuvotteluhuone, ay-johto voi käyttää yrityksen sähköpostia asioidensa hoitamiseen, heillä on parempi irtisanomissuoja ja he pääsevät puhumaan 20 minuutiksi uusille työntekijöille.

Nyt yhdistykseen kuuluu 470 jäsentä 650 työntekijästä.

Palkka ei riitä elämiseen

Bangladeshissa ICT-alan työntekijät ovat korkeasti koulutettuja. Ibrahim Hossainin mukaan suurin osa on maisteritutkinnon, osa tuplatutkinnon suorittaneita ja jopa tohtoreita. Tyypillinen palkka on kuitenkin vain 300 dollaria kuukaudessa.

Se ei ole riittävä, sillä elinkustannukset Dhakassa ovat korkeat. Alalle riittää kuitenkin tulijoita.

- Bangladeshissa on paljon ihmisiä. On parempi päästä töihin ja saada kokemusta, Hossain toteaa.

Ammattiliitto Pro tukee Bangladeshin ICT-sektorin järjestäytymistä yhdessä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASK:n kanssa.

#ICTviikot

 

Stoorisoppi

Ahmed Monjuruddawla Grameenphonesta ja Ibrahim Hossain Accenturesta.