Kassan johtaja: Aktiivimalli suututti yksityissektorin työttömät | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Kassan johtaja: Aktiivimalli suututti yksityissektorin työttömät

2.1.2018 klo 14:38
|

Ahkerat työnetsijät kokevat päättäjien puheet laiskoista tuella eläjistä kunnianloukkauksena. Aktiivimalli myös hidastaa työttömyysturvan maksua. – Pahoittelen jo etukäteen piteneviä käsittelyaikoja, sanoo johtaja Mervi Ruokola Työttömyyskassa Prosta.

Pro Uutiset

Työttömyyskassa Pro on saanut lähiviikkoina kymmenittäin kriittisiä palauteviestejä, joissa vaaditaan aktiivimallin pysäyttämistä ja liiton väliintuloa.

– Kassan etuudensaajat ovat reagoineet poikkeuksellisen voimakkaasti, kertoo Työttömyyskassa Pron johtaja Mervi Ruokola.

Työttömyysturvaa heikennettiin edellisen kerran vuoden 2017 alussa, kun ansiosidonnaisen päivärahan pituus lyheni 500 päivästä jopa 300 päivään, mutta heikennys meni ohi nykyistä paljon pienemmillä mainingeilla.

– Ahkerat työnetsijät kokevat päättäjien puheet laiskoista tuella eläjistä kunnianloukkauksena. Tuntuu, että prolaisia sapettaa sekin, että heikennystä yritetään esittää kannustuksena, johtaja Ruokola sanoo.

”Kaikkien työttömien kannattaa varautua maksuviiveisiin”

Työttömyyskassa Pron käsittelyajat ovat jo pitkään olleet Suomen ripeimpiä ja parantunut työllisyystilanne ja etuuksien käsittelyn automatisointi on saanut Pron lisäksi muidenkin työttömyyskassojen käsittelyajat hyvälle tasolle.

– Nyt kuitenkin aktiivimalli tekee etuuden hyväksymisestä käsityötä ja se hidastaa kaikkien työttömien ansiopäivärahan maksua, Ruokola pahoittelee.

Työttömyyden sattuessa ansiopäiväraha on saatu maksuun ripeästi.

– Se, että työttömyysturvan maksu sujuu nopeasti, kannustaa ottamaan lyhyitäkin työpätkiä vastaan, sillä työtön ei joudu pelkäämään joutuvansa odottelemaan ansiopäivärahojaan kohtuuttoman kauan, johtaja Ruokola selventää.

Työttömän taloudessa pienetkin viiveet voivat johtaa isoihin vaikeuksiin, jos tilillä ei ole oikeana päivänä varaa esimerkiksi asunnon vuokran tai vastikkeen maksuun.

– Aktiivimalli tekee pakostakin etuuden hyväksymisestä käsityötä, ja se hidastaa kaikkien työttömien ansiopäivärahan maksua, Ruokola pahoittelee.

Työttömyyskassa Pron johtajan mukaan kaikkien työttömien on hyvä varautua siihen, että työttömyysetuuden maksatukseen saattaa tulla viiveitä, koska kassa joutuu selvittämään ja tarkistamaan aktiivitoimet viimeisen 65 päivän ajalta.  

– Tämä koskee koko kassakenttää, ei vain prolaisia työnhakijoita.

Työttömyysturvan maksaminen on tehty hankalaksi

Työtön voi valittaa saamastaan työttömyysturvapäätöksestä kahteen eri asteeseen: työttömyysturvamuutoslautakuntaan ja vakuutusoikeuteen.

– Osa valituksista on oikeutettuja, osa ei, mutta joka tapauksessa valitusinstanssit todennäköisesti ruuhkautuvat ja ne, jotka olisivat oikeutettuja päivärahaan, joutuvat odottelemaan päätöstä pitkään.

– Ymmärrän, että asiakkaat soittavat raivopäänä meille, mutta kassa ei voi muuttaa työttömyysturvaa, Ruokola sanoo.

Työttömyyskassan velvollisuus on noudattaa etuuslainsäädäntöä, jonka hallitus ja eduskunta säätävät. Työttömyyskassa on vain lain toimeenpanija.

– Toimeenpanon kannalta ansiopäivärahanmaksu on tehty erittäin hankalaksi. Olemme jo etukäteen pahoillamme viivästyksistä, Ruokola toteaa.

Aktiivimalli ei ole ainoa tälle vuodelle suunniteltu muutos. Työttömyysturvan tulevissa muutoksissa lymyilee vielä mahdollisesti 1. elokuuta 2018 voimaantuleva työ- ja elinkeinoministeriö TEMin malli. Se velvoittaisi työtöntä hakemaan 12 työpaikkaa kolmen kuukauden aikana ja raportoimaan hauista viikoittain.

Pron Malinen tuomitsi aktiivimallin

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen otti aktiivimalliin reippaasti kantaa  joulukuussa 2017 ja hänen näkemyksensä uutisoitiin useissa lehdissä. Malisen mukaan aktiivimalli on niin sanotusti ”syvältä”.

Aktiivimalli tulee Pron hallituksen käsittelyyn kokouksessa tammikuun 2018 lopulla.

Aktiivimallin vastustamiseksi on myös kerätty kansalaisaloitteella yli 50 000 allekirjoitusta ja siksi aktiivimalli tulee uudestaan käsittelyyn eduskunnassakin.

Aikaa siihen voi kulua. Kansalaisaloitteella on kuusi kuukautta aikaa kerätä allekirjoituksia, jonka jälkeen ne tarkistetaan. Varovaisten arvioiden mukaan aktiivimalli voisi olla eduskunnassa ehkä syksyllä 2018.

 

Aiheesta aiemmin:

Pron lausunto työttömyysturvalain muutoksesta 18.5.2016:

Ammattiliitto Pron näkemys työ- ja elinkeinoministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Uutinen 19.6.2017:  Työttömyys vähenee Pron aloilla, outo hetki kiristää ehtoja