Lakiuudistus parantaisi nollatuntisopimuksilla työskentelevien asemaa | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Pro Uutiset / Lähde: FinUnionsin uutinen 11.2.2019

EU-komissio, Euroopan parlamentti ja EU-jäsenmaat ovat alustavasti päässeet sopuun ennakoitavia ja läpinäkyviä työoloja koskevasta direktiivistä, eli niin sanotusta työolodirektiivistä, kertoo FinUnions.

Ammattiliitto Pron kansainvälisten asioiden päällikkö Matti Koskinen on seurannut työolodirektiivin etenemistä EU:ssa.

– Uusi laki parantaisi epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien asemaa. Käytännössä tämä tarkoittaa niin sanotuilla nollatuntisopimuksilla työskenteleviä.

Työnantajan pitäisi ilmoittaa ennakolta tunnit

Epävirallisesti hyväksytyssä muodossaan laki edellyttäisi työnantajaa ilmoittamaan nollatuntisopimuksella työskentelevälle ennakolta, mille päiville ja kellonajoille työntekijän työtunnit yleisesti ottaen sijoittuvat. Lisäksi työtuntien ajankohdasta olisi ilmoitettava kohtuullisesti etukäteen.

Työntekijällä olisi oikeus kieltäytyä töistä ilman seurauksia, jos työnantaja ei ole noudattanut näitä sääntöjä tai jos tarjotut työtunnit ovat ilmoitettujen ajankohtien ulkopuolelta. Jos työnantaja peruu tarjoamansa työtunnit liian myöhään, ne pitäisi korvata työntekijälle.

Jäsenvaltioiden pitäisi estää nollatuntisopimusten perusteeton hyväksikäyttö

Jos väärinkäytöksiä ilmenee, olisi jäsenmaiden joko rajoitettava nollatuntisopimusten käyttöä esimerkiksi kieltämällä ne kokonaan tai otettava käyttöön Suomen palkansaajien vaatima niin sanottu työajan vakiintumismalli.

Jälkimmäisessä työntekijälle muodostuisi oikeus tiettyihin vähimmäistunteihin tietyn pituisen työntekojakson jälkeen.

Näiden kahden vaihtoehdon lisäksi direktiivissä sallitaan, jäsenmaiden vaatimuksesta, muut vastaavat keinot, jotka estävät tehokkaasti väärinkäytöksiä.

Työsopimuksen keskeisistä kohdista ilmoitettava ensimmäisenä päivänä

Työntekijöille olisi pääsääntöisesti kerrottava heti ensimmäisenä työpäivänä kirjallisesti työsopimuksen keskeisistä kohdista, kuten työtehtävistä, sopimuksen pituudesta ja palkasta. Perustellusta syystä työsuhteen ehdot voi ilmoittaa myöhemminkin, kuitenkin enintään seitsemän ensimmäisen päivän aikana.

– Tämä muuttaa käytäntöä myös Suomessa, toteaa Koskinen.

Koeaika kuusi kuukautta?

Direktiivi rajoittaa koeajan pituuden kuuteen kuukauteen, mutta tämäkään sääntö ei ole ehdoton, sillä jäsenmaat voivat sallia pidemmän koeajan, jos työn luonne sitä vaatii.

Direktiiviä sovellettaisiin vain, jos työntekijä työskentelee keskimäärin kolme tuntia viikossa ja 12 tuntia neljässä viikossa. Uusia sääntöjä sovellettaisiin myös näennäisyrittäjiin, kuten valtaosaan ruokaläheteistä, mutta ei aidosti itsensä työllistäviin yrittäjiin.

Sovintoesitys parantaisi noin 200 miljoonan työntekijän asemaa

Komissio arvioi, että sovintoesitys parantaa noin 200 miljoonan eurooppalaisen työntekijän asemaa. EU-parlamentin esittelijä Enrique Calvet Chambon (Alde) katsoo, että nyt saavutettu lopputulos on paras mahdollinen. FinUnionsin johtaja Aleksi Kuusisto on kuitenkin myös pettynyt.

– Euroopan työntekijät saavat uusia oikeuksia, mutta rima on valitettavan alhaalla. Erityisesti hiertämään jäävät sovitut mahdollisuudet poiketa keskeisistä säännöistä. Euroopan nykyhallituksilla ei ole halua parantaa työntekijöiden asemaa tätä enempää. Komission ja parlamentin tahtotila ei yksin riitä.

Neuvottelijoiden hyväksymä tulos on hyväksyttävä vielä virallisesti Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. FinUnionsin mukaan olisi kuitenkin poikkeuksellista, jos kolmikantaneuvotteluissa hyväksyttyä sopua ei lopulta hyväksyttäisi.

Kansainvälisten asioiden päällikkö Koskinen toteaa, että direktiivin valmistelun aikana tuli selväksi, että Euroopan parlamentti tuki palkansaajamyönteisiä ajatuksia, mutta jäsenmaista ei löytynyt näkemyksille riittävää kannatusta.

– Kansalaisten kannattaa äänestää EU-vaaleissa toukokuussa puolueita, joilla on ymmärrystä tukea palkansaajamyönteistä Eurooppaa. Muutoin uhkana on Euroopan painottuvan liian paljon talousliitoksi ja unohtavan ihmisten hyvinvointi, kannustaa Koskinen.