Microsoft sulki puhelinyksikkönsä | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Microsoft sulki puhelinyksikkönsä

28.6.2017 klo 09:58
|

Suomessa Nokialta Microsoft Mobileen siirtyneet ovat menettäneet työnsä. 

Pro Uutiset

 Ohjelmistoyhtiö Microsoft on lakkauttanut tappiollisen puhelinyksikkönsä, kertoo Helsingin Sanomat.

Päätöksen seurauksena kaikki Nokiasta Microsoft Mobileen Suomessa siirtyneet ovat menettäneet työpaikkansa. Valtaosa heistä on Microsoftin mukaan jo työllistynyt ryhtymällä yrittäjäksi tai siirtymällä toisen työnantajan palvelukseen.

Nokia myi tappiollisen puhelinliiketoimintansa Microsoftille 5,44 miljardilla eurolla huhtikuussa 2014. Liiketoiminta oli tappiollista myös koko sen ajan, kun Microsoft sen omisti. Heinäkuussa 2016 Microsoft ilmoitti lakkauttavansa puhelinyksikkönsä.

Yksikön viimeiset yhteistoimintaneuvottelut aloitettiin toukokuussa 2016 ja niihin kutsuttiin 1 350 henkeä. Viimeisten Suomen-yksikön työntekijöiden työvelvoite päättyi kesäkuun puolivälissä.