Nokia irtisanoo - Suomi hakee avuksi EU-tukea | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Nokia irtisanoo - Suomi hakee avuksi EU-tukea

11.4.2016 klo 17:53
|

Nokia ilmoitti vähentävänsä jopa 1 300 työpaikkaa Suomesta. Ministeriö hakee tukea Euroopan globalisaatiorahastosta, josta on aiemmin saatu apua.

Pro Uutiset/TEM

Nokia on ilmoittanut suunnittelevansa noin 1300 henkilön irtisanomista Espoosta, Tampereelta ja Oulusta. Suomi hakee EU:lta rahoitusta Nokialta irtisanottavien tukitoimiin. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee hakemusta Euroopan globalisaatiorahastolle (EGR). Hakemus on tarkoitus jättää syksyyn mennessä.

– Kaikkien kannalta parasta on, että Nokian korkeatasoisten ammattilaisten osaaminen saadaan nopeasti käyttöön. EU-tuella voimme muun muassa tarjota heille täydennyskoulutusta tai yrittäjävalmennusta, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn.

Komissio on jo aiemmin myöntänyt tukea Nokian ja Microsoftin irtisanomisiin.  Hakemuksen käsittelyyn EU:ssa menee noin kuusi kuukautta.

Suomessa meneillään useita tukihankkeita

Suomessa toteutetaan parhaillaan EGR-hankkeita myös STX Finlandin, Broadcomin, ohjelmistoalan, Microsoftin ja Helsingin yliopiston sekä Aalto-yliopiston viime vuosien suurten irtisanomisten vuoksi.

EGR-tuessa EU:n rahoitusosuus on 60 prosenttia ja kansallinen osuus 40 prosenttia. Rahastosta myönnetään suurissa rakennemuutostilanteissa tukea aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan. Lisätietoja rahastosta osoitteessa www.egr.fi