Päiviön potti eli miten syntyi lomaraha? | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Päiviön potti eli miten syntyi lomaraha?

29.6.2017 klo 11:23
|

Työtaistelun vaikutus tuntuu toisinaan kauas, esimerkiksi palkansaajan tilille tänäkin kesänä.

Pro Uutiset/ Pirkko Koivu, kuva Matti Honkavaara Helsingin kaupunginmuseo

Lomalle jäädessä palkansaaja saa tavallista tuhdimman tilin, mistä hän voi kiittää Metalliliiton työtaistelua kevättalvella 1971.

Alunperin lomarahaa eli lomaltapaluurahaa kutsuttiin myös Päiviön potiksi Suomen Työnantajain Keskusliiton silloisen toimitusjohtajan Päiviö Hetemäen mukaan.

Seitsemän viikkoa kestäneen Metalliliiton lakon taustalla oli tyytymättömyys läntisen Euroopan pienimpiin palkkoihin, mikä puolestaan oli seurausta markan devalvaatiosta vuonna 1967. Korpilakot ja paikalliset palkkasopimukset yleistyivät, on arvioitu, että vuonna 1970 metallialalla oli yli 250 villiä työtaistelua.

Ruotsi houkutteli tuntuvasti paremmilla palkoillaan, mutta samaan aikaan Suomenkin metalliteollisuus tarvitsi paljon työntekijöitä.

1970-luvun alussa suurten ikäluokkien edustajat olivat saavuttaneet työiän, joten nuoria työntekijöitä oli paljon ja heidän vaihtuvuutensa tehtailla oli suuri. Ruotsiin töihin lähteneitä päteviä työntekijöitä oli vaikea saada palaamaan Suomeen.

Metalliliiton lakon aikana neuvotteluiden yksi kynnyskysymys oli lomapalkan korottaminen 120 markalla. Työntekijäpuoli halusi tämän, työnantajapuoli puolestaan halusi sitoa korvauksen siihen, ettei työntekijä osallistu villiin lakkoon vuoden aikana. Työnantajan mielestä korvaus tulisi maksaa joulukuussa.

Kompromissina sovittiin, että raha maksetaan kesäloman jälkeen niin sanottuna lomaltapaluurahana työntekijälle, joka palaa lomalta töihin ja jonka työsuhde on kestänyt kuusi kuukautta. Lomaltapaluurahan suuruus oli 10 prosenttia lomapalkasta.

Lomalla komennushommiin

Itsekin lakkoon osallistunut silloinen Metalliliiton jäsen ja myöhempi prolainen muistelee, että 10 prosentin potti tuntui hyvältä ja tuli tarpeeseen. Hän oli töissä Rautaruukin Raahen tehtaalla.

– Meillä oli paljon nuoria, mutta kauempaa Pohjois-Suomesta myös kokeneita työntekijöitä. Lomien aikana joitakuita lähti komennushommiin muualle ja jäi sille tielleen, jollakin taas saattoi jäädä ryyppyputki päälle.

Hän muistaa, että kaikkia ei innostanut lomaltapaluurahan ajoittaminen maksettavaksi lomien jälkeen. – He sanoivat, että joutuu tulemaan töihin, että saa sen rahan.

Vuoden 1972 tupo-sopimuksessa 10 prosentin lomaltapaluuraha sovittiin kaikille SAK:n jäsenliitoille ja käytäntö levisi muille sopimusaloille. Sopimuskierrokselta toiselle sen määrä nousi, nykyinen taso on 50 prosenttia lomapalkasta.

– Korvaus pysyi prosenttimääräisenä, ja 1980-luvulla lomaraha alettiin maksaa ennen lomalle jäämistä, sanoo erikoistutkija Tapio Bergholm SAK:sta.

Lomaltapaluurahasta kuulee sanottavan, että alkusyynä sen luomiseen oli houkutella työntekijät palaamaan lomilta töihin. Näin ei Bergholmin mukaan tarkalleen ottaen ole.

– Lakon sovittelussa tämä seikka ei ollut argumenttina, vaikka sinänsä erilaiset tarinat voivat pitää paikkansa.

Lomaraha on edelleen prosenttimääräinen, ja toisin kuin lomapalkka, se ei perustu lakiin vaan työehtosopimukseen.

 

Lähteenä myös Tapio Bergholmin artikkeli Työmarkkinanäkökulma vuoden 1971 metallilakkoon, Työväentutkimuksen vuosikirja 2011