Pron Malinen: ”Metson johto toimii vastuuttomasti” | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Pron Malinen: ”Metson johto toimii vastuuttomasti”

11.7.2019 klo 12:39
|

Metso Minerals suunnittelee taloushallintopalvelukeskuksen siirtämistä Liettuaan. Pron puheenjohtajan mukaan kyseessä on liikkeenjohdollinen linjaus, jolla ei ole liiketaloudellista perustetta.

Pro Uutiset / Lähde: Pron tiedote 11.7.2019

Metso Minerals aloitti kesäkuussa yhteistoimintaneuvottelut yhtiön uuden taloushallintopalvelukeskuksen sijoittamisesta joko Tampereelle tai Liettuan Vilnaan. Metson palvelukeskus työllistää noin 40 toimihenkilöä, joiden työ on vaarassa loppua, mikäli yhtiö päättää siirtää keskuksen Liettuaan.

Ammattiliitto Pron näkemyksen mukaan Metsolla ei ole liiketaloudellista perustetta ulkoistaa työpaikkoja Suomesta yrityksen tunnusluvuista johtuen.

Metson vuoden 2018 vuosikertomuksen mukaan Metso Mineralsin liikevaihto kasvoi vuoden aikana 19 prosenttia ja oli 2 453 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 254 miljoonaa euroa.

– Kyseessä on liikkeenjohdollinen linjaus. Metson johto toimii vastuuttomasti, jos aikoo ulkoistaa toiminnot maahan, jossa on yksi Euroopan alimpia palkkatasoja, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen summaa.

 Suomen valtion omistusosuus sijoitusyhtiö Solidiumin kautta Metsossa on tällä hetkellä 14,9 prosenttia. 

 – Järjestöt ja maan hallitus ovat sitoutuneet tällä vaalikaudella luomaan 60 000 uutta työpaikkaa Suomeen. Näinkö siihen päästään? Malinen kysyy.

 Yhteistoimintaneuvottelut päättyvät keskiviikkona 17. heinäkuuta.