Sama palkka, kiitos | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Sama palkka, kiitos

8.3.2018 klo 07:41
|

Naistenpäivänä juhlisi mielellään myös palkkaeron pienenemistä, mutta siihen ei valitettavasti ole suurta aihetta, toteaa tasa-arvoasiantuntija Tanja Lehtoranta Prosta.  Palkoista voi kuitenkin ottaa selvää, ja omaan palkkaan voi päättää vaikuttaa.

Pro Uutiset

Sukupuolten välisen palkkaeron kaventamisen kannalla selkeä enemmistö, kolme neljäsosaa suomalaisista (76 %). Naisista 91 prosenttia kannatti palkkaeron kaventamista ja miehistä 64 palkkaeron, kertoi STTK:n kysely vuonna 2017.

- Vaikka tahtoa palkkaeron kaventamiseen on, tilanne muuttuu kovin hitaasti, kertoo tasa-arvoasiantuntija Tanja Lehtoranta Ammattiliitto Prosta.

Naisten ja miesten keskipalkan ero on noin 740 euroa kuukaudessa miesten hyväksi Ammattiliitto Pron jäsenistössä.

Prolaiset naiset tienasivat keskimäärin 2 931 euroa ja miehet 3 672 euroa kuukaudessa vuonna 2015, eivätkä palkkaerot ole supistuneet tutkimusvuosien 2008–2015 aikana, kertoo Pron työmarkkinatutkimus. Vuoden 2015 työmarkkinatutkimukseen vastasi noin 9 000 prolaista.

- Palkkaerojen syyt ovat monet, mutta kaikkiin niihin voidaan vaikuttaa. Pron vuoden 2018 tavoitteena on työpaikkojen palkkasyrjinnän estäminen, Lehtoranta kertoo.

Pro toivoo kaikkien lähtevän mukaan kampanjaan sosiaalisessa mediassa hashtagia #samakiitos käyttäen.

Ota selvää palkasta koulutuksissa ja webinaarissa

Palkasta puhetta -koulutusillat huhtikuussa

Koulutusillassa saat tietoa ja keinoja palkkauksesta ja palkkatasa-arvosta puhumiseen työpaikallasi. Saat myös työkaluja siihen kenen kanssa, miten ja milloin puhut palkastasi ja miten vahvistat asemaasi palkkakeskustelussa. Maksuttoman illan kesto on kaksi tuntia ja ohjelma alkaa kello 18. Ennen sitä iltapala kello 17.30 alkaen.

Voit osallistua tapahtumiin näillä paikkakunnilla: 10.4. Oulu ja Vaasa | 11.4. Helsinki, Kuopio ja Pori | 12.4. Joensuu, Kouvola ja Tampere | 16.4. Lahti | 17.4. Mänttä | 18.4. Vantaa | 19.4. Jyväskylä ja Rovaniemi | 24.4. Turku.  Huomaathan, että ilmoittautuminen päättyy kuhunkin tapahtumaan parisen viikkoa ennen sen ajankohtaa.

Suoraa puhetta palkoista -webinaari 20.3.

Suoraa puhetta palkoista -webinaari tiistaina 20.3. kello 18–18.45. Esillä syitä palkkaeriarvoisuuteen ja mitä sille voi tehdä, esimerkiksi miten itse voit edistää palkkatasa-arvoa. Webinaari on tarkoitettu kaikille jäsenille.

Ilmoittaudu proplus.fi > Pro koulutus ja tapahtumat > Jäsenille.