TeliaSoneran palvelutaso romahtanut | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Teksti: Pro Uutiset/Paavali Kukkonen, Video: Kari Jarkko

Ammattiliitto Pro aloitti eilen keskiviikkona viisipäiväisen TeliaSoneran toimintoja koskevan lakon.

 

Pro on esittänyt työnantajalle selkeät vaatimukset, jotka koskevat muun muassa yhtiön teknologiayksikön yt-neuvotteluita sekä työntekijöiden perusteettomia siirtoja paikkakunnalta toiselle.

– Työnantaja ei suostu kuitenkaan edelleenkään neuvottelemaan, sopimusalavastaava Karri Heikkilä kertoo.

– Tavoitteemme on murtaa tämä ylimielinen ote ja pakottaa työnantaja yhteiseen pöytään sopimaan asioista henkilöstön kanssa.

Työnantaja pelottelee henkilöstöä

TeliaSonera kertoi keskiviikkona julkisuudessa, että lakko kestäisi todellisuudessa vain neljä ja puoli päivää ja että viisi päivää riittää perusteeksi irtisanoa lakkoon osallistuneita.

Pron Ict- ja viestintäsektorin johtajan Anssi Vuorion mukaan kyse on harvinaisen röyhkeästä lakossa olevien toimihenkilöiden uhkailua.

– Tieto ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Yksittäistä toimihenkilöä ei voi asettaa vastuuseen liiton julistamasta lakosta, Vuorio korostaa.

– Tällaisella pelottelulla työnantaja ajaa itseään vain nurkkaan ja syö keskinäistä luottamusta harkitsemattomalla tavalla.

Muuta aiheeseen liittyvää

TeliaSoneran lakolle hyvä alku, uusia jäseniä runsaasti

Lakko pysäyttää TeliaSoneran

Pron mediatiedote TeliaSonera Finlandin lakosta

TeliaSonera pöyristyttää: 2,4 miljardin tuloksella yt-neuvottelut käyntiin