Työnantajilta tulossa uusi palkkatarjous tiistaina | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Pro Uutiset/Jaana Pohja

Työmarkkinakeskusjärjestöt jatkavat neuvotteluja keskitetystä työehtoratkaisusta tiistaina kello 7.30 Elinkeinoelämän keskusliiton EK: hallituksen kokoonnuttua sitä ennen.

Palkansaajakeskusjärjestöjen hallitukset puolestaan keskustelevat neuvottelutilanteesta aamupäivällä.

EK on tuomassa aamulla neuvottelupöytään uuden tarjouksen palkankorotuksista, kun teknologiateollisuudessa liittotasolla käydyt sopimusneuvottelut kariutuivat viime viikon lopulla erimielisyyteen palkankorotuksista.

Tuolloin työnantajaliitto Teknologiateollisuus tarjosi yhteensä 1,9 prosentin korotuksia 18 kuukaudelle eli vajaalle kahdelle vuodelle. Toimihenkilöiden Pro, työntekijöiden Metalliliitto ja ylempien toimihenkilöiden YTN olivat aiemmin esittäneet samalle ajalle 6 prosentin palkankorotuksia.

Keskusjärjestöt hakivat keskitettyä ratkaisua jo maanantaina, sillä lähes 200 000 teknologiateollisuuden palkansaajan työehtosopimus päättyi perjantaina ja ala siirtyi lokakuun alusta sopimuksettomaan tilaan.

Jos keskusjärjestöpöydässä ei löydy sopua, Pro ja Metalliliitto kertovat mahdollisista työtaistelutoimista tällä viikolla.

Pro Uutiset seuraa keskusjärjestöneuvotteluja.

Tekno sopimuksettomassa tilassa

Teknologiateollisuuden työehtosopimusten voimassaolo päättyi perjantaina puoliltaöin, jonka jälkeen ala siirtyi sopimuksettomaan tilaan.

Sopimusalavastaava Roni Jokinen Ammattiliitto Prosta muistuttaa, että sopimuksettoman tilassa työehtosopimukseen kirjatut ehdot siirtyvät osaksi henkilökohtaista työsopimusta.

– Käytännössä tilanne on yksinkertainen. Yksittäisen toimihenkilön tai häntä edustavan luottamusmiehen ei pidä sopimuksettoman tilan aikana tehdä talo- tai henkilökohtaisiin sopimuksiin muutoksia, sillä ne saattavat toimia heikennyksinä.

– On myös syytä muistaa, että sopimuksettomassa tilassa henkilökohtaiset työsopimukset ovat voimassa normaaliin tapaan, Jokinen painottaa.

Muuta aiheeseen liittyvää

Teknologiateollisuuden sopimusneuvottelut katkesivat (Pro uutiset 30.9.2011)

Rahoitusalan sopimusneuvottelut jatkoajalle (Pro Uutiset 30.9.2011)