Ethän uuvu etätyössä | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Ethän uuvu etätyössä

21.4.2020 klo 08:49
|

– Jokainen reagoi kriisitilanteeseen eri tavalla, ja itselleen pitäisi olla nyt armollinen, kertoo Ammattiliitto Pron työympäristöasiantuntija. Pron webinaaritarjonta tukee jaksamista poikkeusolojen aikana.

Pro Uutiset

Koronapandemian myötä moni koti on muuntunut etätyöntekijöiden työpaikaksi ja lasten kouluksi. Etätyöntekijät tasapainoilevat omien työtehtävien, kokousten, tiukkojen aikataulujen sekä lastenhoidon ja koulutehtävien välillä. Jossain perheissä päivät voivat olla pitkiä, kiireisiä ja pinna tiukalla. Toisaalta etätyöt ovat voineet lisätä yksinasuvien etätyöntekijöiden yksinäisyyttä ja kaventaa sosiaalisia verkostoja.

– Jokainen reagoi kriisitilanteessa eri tavalla. Itselleen pitäisi antaa lupa erilaisten tunteiden kokemiseen, ja olla armollinen. Tässä tilanteessa on ihan ok, jos ei pysty antamaan sataa prosenttia itsestään, kertoo Ammattiliitto Pron työympäristöasiantuntija Tanja Luukkanen.

Koronan keskellä työkyky ja työssä jaksaminen ovat lujilla, selviää STTK:n tuoreesta luottamusmieskyselystä. Kiire haittaa erityisesti toimihenkilöiden työtä, selviää Tilastokeskuksen vuoden 2018 työolotutkimuksesta. Työssään kiireestä paljon tai melko paljon haittaavaa rasitusta kokevien naisten osuus oli 39 prosenttia ja miesten 26 prosenttia.

Noin kolme neljästä palkansaajasta sanoo työnsä sisältävän tiukkoja aikatauluja – psyykkinen oireilu on selvästi yleisempää palkansaajilla, jotka kokevat kiireestä paljon haittaavaa rasitusta työssään, selviää Tilastokeskuksen blogista. Myös arjessa koettu kiire on Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksen mukaan kasvanut.

Jos oma terveys, tai työstä palautuminen huolestuttaa, suosittelee Luukkanen olemaan yhteydessä omaan esimieheen, työterveyteen tai työsuojeluvaltuutettuun.

Pron webinaaritarjonta tukee jaksamista poikkeusolojen aikana

Toimiva etätyö -webinaari tiistaina 21.4. kello 16.30–17.00. Kouluttajana Salla Saaristo, Radical Soul.

Mielen voiman vaikutus poikkeuksellisessa tilanteessa -webinaari tiistaina 28.4. kello 17–18. Kouluttajana Mari Ravattinen, Mielen Melodiat Oy.

Ajanhallinta ja itsensä johtaminen poikkeustilassa -webinaari tiistaina 5.5. kello 17–18.30. Kouluttajana Anna-Maria ‘Ama’ Leogrande (FM, KK), Kumous.

Lue lisää ja osallistu webinaareihin.

Näillä vinkeillä tuet omaa henkistä jaksamista

(lähde: TTL)

1. Ylläpidä tai luo uusia toimivia rutiineja työpäivääsi 

Yritä pitää kiinni rutiineistasi ja tee asioita, mitä tekisit normaalitilanteessakin. Etätyössä ollessakin suunnittele oma työpäiväsi. Kehitä uusia toimivia, myös yhteydenpitoon liittyviä, rutiineja työpäivääsi uudessa tilanteessa.  

Miettikää perheen kanssa yhdessä, miten työ ja lastenhoito järjestellään, jos koko perhe on kotona. Voitte esimerkiksi pitää päivän aluksi työmaakokouksen, jossa käytte läpi päivän ohjelmaa. Milloin itse kullakin on palaveri, opiskelu- tai muu tilanne, joka vaatii erityistä työskentelyrauhaa.   Miettikää esimiehen kanssa, mitä voitte tehdä töiden sujumisen varmistamiseksi. Etsi vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa työtehtäviä tarvittaessa. Työhön syventyminen voi myös helpottaa oloasi. 

Mieti, mikä tässä tilanteessa sinua erityisesti huolettaa tai kuormittaa. Huolen pilkkominen yksittäisiksi konkreettisiksi asioiksi voi lisätä hallinnan tunnetta, kun asioita voi lähteä työstämään yksi kerrallaan. Yritä tunnistaa asiat, joihin voit itse vaikuttaa ja keskity niihin.    

2. Hallitse työkuormasi, pidä huolta palautumisesta

Koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa joudutaan tekemään poikkeavia työjärjestelyjä, jotka kuormittavat työntekijöitä. Vältä tarpeetonta stressiä ja siirrä vähemmän tärkeät ja ei-kiireelliset asiat myöhemmin hoidettaviksi. Huolehdi siitä, että sinulla on mieluista tehtävää ja että sinulla on myös kevyempiä työtehtäviä, jos keskittyminen on vaikeaa. Miettikää myös työyhteisössä yhdessä ratkaisuja työkuorman hallintaan. 

Huolehdi omasta palautumisestasi ja tauota työtäsi. Voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi liikunnalla. Lähde vaikka ulos kävelylle tai pyörälenkille. Kokonaan neljän seinän sisälle ei kannata jäädä.  Liikunta virkistää ja vähentää stressiä. Verkosta löytyy esimerkiksi jumppaohjeita. 

3. Seuraa vain luotettavia tietolähteitä

Huolestumisen myötä huhujen määrä työpaikallakin tyypillisesti lisääntyy, liikkeellä on myös väärää tietoa. Seuraa oman organisaatiosi tiedottamista ja ohjeistuksia ja viranomaisten tiedotteita, kuten thl.fi ja ttl.fi. Muista, että ylenpalttinen informaation tai somen seuraaminen saattaa myös lisätä omaa huoltasi. 

4. Älä huolehdi yksin

Jos joudut tekemään paljon etätöitä, pidä päivittäin yhteyttä työkavereihisi ja esimiehiisi puhelimella tai muilla etäyhteyksillä. Kokeile vaikka virtuaalisia aamukahveja! 

Jaa huolesi työkavereiden kanssa, koska jaettu huoli on kevyempi kantaa. Pidä yhteyttä sosiaalisiin verkostoihisi sähköisin keinoin. Voit myös tarvittaessa olla yhteydessä esimieheesi, työsuojeluvaltuutettuun, työterveyshuoltoon tai muihin tukea tarjoaviin tahoihin työpaikallasi. Jos sinulla ei ole työyhteisöä, hae vertaistukea muista verkostoistasi. 

5. Huolehdi myös työkaveristasi

Kukin reagoi eri tavoin stressaavissa tilanteissa. Työn luonteesta riippuen mahdollisuudet tehdä etätöitä ovat vaihtelevat. Kysy mitä työkaverille kuuluu. Osoita välittämistä ja hae itsekin tukea työyhteisössäsi.