Työturvallisuus on yhteinen asia | Ammattiliitto Pro
Valikko
  • Muut Pron verkkopalvelut
Pro+

Työturvallisuus on yhteinen asia

4.10.2018 klo 16:35
|

Ruduksen Turvapuistossa järjestettiin tänään torstaina 4. lokakuuta perinteinen työturvallisuustapahtuma rakennusalan ammattikorkeakouluopiskelijoille. Yksi, jo 10. kertaa järjestetyn koulutuksen kulmakivistä oli tänä vuonna työturvallisuuden yhteisöllisyys.

Pro Uutiset / Video: Rudus Turvapuisto

Tapahtumaan oli ilmoittautunut yhteensä 560 ammattikorkeakouluopiskelijaa kuudesta eri oppilaitoksesta ympäri Suomen. Turvapuisto on Rudus Oy:n perustama rakennusalan työturvallisuuden koulutusrata ja lajissaan Euroopan ensimmäinen.

Ammattiliitto Pron rakennusalan sopimusala-asiamies Ilona Snellman ja sopimusalavastaava Jyrki Suihkonen painottivat paikalla saapuneille opiskelijoille yhteisen tekemisen tärkeyttä työturvallisuuden varmistamisessa.

– On tärkeää pitää huoli itsestä ja kaverista. Että molemmilla on turvallinen työskentely-ympäristö. Asioita ei saa jättää sellaisiksi, että niistä voi aiheutua jollekin toiselle vaaratilanteita, sanoo Snellman.

– Työturvallisuudessa tärkeintä on funtsia asioita. Ja jokaisen tulee kantaa vastuuta omasta tekemisestä ja samalla katsoa vähän kaverinkin perään. Jos jotakin huomaa, siihen pitää puuttua. Tämä on yhteispeliä, Suihkonen lisää.

Asennekasvatusta

Opiskelijat pääsevät puuttumaan rasteilla kuvattuihin erilaisiin työtapaturmiin. Välillä on kuultu kommentteja siitä, miten opiskelija ei ole tullutkaan ajatelleeksi miten vaarallinen ala on lopulta kyseessä.

Snellman näkeekin tämän koulutustapahtuman erityisen tärkeänä asennekasvatuksen kannalta.

– Tämä kun on tietyllä tapaa sellaista asenteisiin vaikuttamista, niin siihen tämä toimii. Eiväthän nämä työturvallisuusasiat ole mitään lastenleikkiä, tämä on ihan oikeasti tärkeää. Jos asioita ei hoideta hyvin niin voi käydä tosi huonosti. Esimerkiksi kouluissa järjestettävä perehdytys on hyvin tärkeä. Se on tärkeää ottaa tosissaan.

Suihkonen on samoilla linjoilla.

– Näin rakennusalalla työturvallisuus on erityisen tärkeää ja konkreettista. Meillä kuitenkin vuosittain kuolee ihmisiä. Tällaiselle kouluttamiselle on ihan selkeä tilaus. Tavoitteena on kuitenkin, että jokainen pääsee terveenä ja hengissä työpaikalta kotiin. Työnjohdolla on vastuu siitä, että työt on mahdollista suorittaa turvallisesti. Mutta ihan jokaisen asenteet pitää olla kohdillaan ja homma pitää ottaa vakavasti. Sillä mennään.

Työturvallisuuden monet rakennuspalikat

Vaikka työnjohdolla on isoin vastuu turvallisen työympäristön takaamisessa, voivat kaikki porukassa vaikuttaa siihen. Snellmanin mukaan työturvallisuus koostuu sekä henkisestä, että fyysisestä puolesta ja molemmista on tärkeää pitää huolta.

– Kyllä meidän kentässä hyvin korostuu se henkinen puoli. Kun nämä meidän ihmiset ovat siellä työmaalla, niin onhan siinä se fyysinen puoli olemassa tietysti. Mutta kaiken kiireen, aikataulupaineen ja papereiden pyörittelyn lisätessä työkuormaa, henkinen puoli ja jaksaminen korostuu.

Yhteistyö kunniaan

   

Molemmat arvostavat erityisesti yritysten yhteistyötä tärkeän asian, työturvallisuuden parissa.

– On hienoa, että alalta on monta yritystä, jotka tekevät yhteistyötä. Turvallisuus on yhteinen asia. Usein toiseen yritykseen on yhteydessä vain silloin, kun kyseessä on jokin riitaisa tilanne. Mutta ei tällä kertaa, Snellman linjaa.

Suihkonen on samaa mieltä.

– Päivä on mennyt hyvin. Vois sanoa, että tämä on hemmetin hieno tapahtuma. Tässä monet alan toimijat tekevät hyvin pyyteetöntä työtä alan työturvallisuuden lisäämiseksi. Tällä saadaan nuorison asennetta kohdilleen jo näin opiskeluvaiheessa. Tää on hyvä homma.

 

Kuvissa tärkeä osa työntäyteistä koulutuspäivää. Ruokatauko auttaa jaksamaan.