Pare ol vähä fiatrava eik ain kränittä.

Näin lukee Rauman sataman tuonnin jakeluterminaalin seinällä aidolla Rauman giälel. Vaan mitä ihmettä se on suomeksi?

–  Kannattaa olla sovitteleva eikä pistää aina kovaa kovaa vasten, ahtaus- ja huolintaliike Euroports Rauman työnjohtaja Leena Maikola tulkkaa.

Hänen mukaansa ohje on hyvä, vaikkei se työssä ihan joka tilanteessa toimi.

Rauman satamassa riittää vipinää

Rauman satama on Suomen toiseksi suurin sahatavarasatama ja kolmanneksi suurin konttisatama.

Vuonna 2015 sen kautta kulki yhteensä 5,60 miljoonaa tonnia tavaraa ja 256 000 konttiyksikköä. Vientiä oli 3,84 miljoonaa tonnia  ja tuontia 1,73 miljoonaa tonnia. Laivakäyntejä kertyi 1 086.

–  Käsittelemme tuontiterminaalissa eniten paperitehtaiden käyttämää sellua, mitä lastataan niin autoihin kuin junanvaunuihinkin. Mutta tuontitavaraa riittää laidasta laitaan, muun muassa raakakumia, henkilöautoja ja elintarvikkeita kylmäkonteissa. Hoidamme myös asiakasvarastoja, isojen asiakkaiden pitkäaikaisia tuontivarastoja, Maikola kertoo.

Tavaraa liikkuu entistä enemmän.

Maikolan mukaan tuontiterminaalissakin näkyy maan talouden yleinen piristyminen, tavaraa liikkuu entistä enemmän.

Kaikkiaan Rauman satamassa on positiivinen draivi. Satamaa esimerkiksi kehitetään voimakkaasti: väylää syvennetään 12 metriin, ja konttilaituri kolminkertaistuu kooltaan.

Rauman satamssa näkyy talouden piristyminen.
 

Työnjohtaja tarvitsee ihmissuhdetaitoja

Maikolan alaisena on kahdeksan vakituista ahtaajaa. Muualta siirrettävät vakituiset koneahtaajat täydentävät joukkoa aina tarpeen mukaan. Tämän lisäksi tulee tilapäistyövoima, niin sanotut ”käsiäijät”, jotka tekevät yleensä vain ei-koneellisia töitä eli ”hanskahommia”.

Vaan palataanpa vielä tuohon termiin fiatrava, sovitteleva.

Työnjohtajalla pitää olla ihmissuhdetaitoja. Hänen täytyy tietää, miten millekin ihmiselle voi sanoa.

Työnjohtajalla pitää olla ihmissuhdetaitoja.

–  Ja sitten työnjohtajalta vaaditaan tietenkin organisointikykyä, Maikola kertoo.

Tämä on helppo uskoa. Haastattelun ohessa Maikola selvittää latvialaisen rekan kanssa ilmenneitä ongelmia. Auton papereissa on kahdenlaisia lukuja kyydissä olevien kalsiumnitraattisäkkien määrästä.

Rekkakuskilla olisi jo kova kiire eteenpäin, mutta lasti täytyy ilmeisesti purkaa ja säkit laskea uudelleen.

Herkkähipiäinen ei pärjää

Ihmissuhdetaidot ja organisointikyky eivät ole sukupuolesta kiinni. Vaan sittenkin: miten nainen pärjää sataman kaltaisessa hyvin miesvaltaisessa työyhteisössä?

–  Hyvin. Mutta liian herkkähipiäinen ei saa olla eikä ottaa pienistä nokkiinsa. Olen aina kokenut, että olen vähän niin kuin yksi jätkistä. Toisaalta tuo on tietenkin vain työminä. Vapaa-ajalla voin laittaa korkkaritkin jalkaan, vaikka harvemmin, Maikola jatkaa.

Joku huikkaa ahtaajien taukohuoneesta, että jos sikseen tulee, niin työnjohtaja ei jää puheissa toiseksi. Satamassa työpaikkahuumori on krouvia mutta hyväntahtoista.

Työpaikkahuumori on krouvia mutta hyväntahtoista.

Maikola huomauttaa, että ”yksi jätkistä” -rooli tarkoittaa sitäkin, että työnjohtaja ei saa tehdä asemastaan numeroa.

–  Jos rupeaa paukuttelemaan henkseleitä, niin kyllä pojat palauttavat nopeasti maan pinnalle.

Hyvä työnjohtaja osaa hyödyntää alaistensa ammattitaitoa ja kokemusta.

–  Kysyn pojilta usein neuvoa, että miten tämä ja tämä asia nyt onkaan. Ja kaikki tekevät vähän kaikkea. Paitsi tietenkin työnjohtaja, joka saa vain organisoida ja tehdä paperihommia. Eli vaikkapa trukinrattiin ei ole asiaa.

Ura alkoi mopolähettinä

Leena Maikola on ollut yksi jätkistä jo pitkään. Hän tuli satamaan 16-vuotiaana mopolähetiksi.

–  Kävin välillä lukemassa itseni kirjanpitäjäksi, sitten palasin satamaan huolinta- ja ahtausyrityksen palkkaosastolle. Siitä siirryin lastioperaattoriksi. Kävin koneahtaajakurssin, ajelin vähän trukkia, mutta tein pääasiassa lastinkirjauksia.

Sitten tie vei pariksikymmeneksi vuodeksi konttiterminaaliin, joista viimeiset kuusi vuotta kului työnjohtajana.

Jakeluterminaalissa hän on aloittanut vuoden vaihteessa.

–  Olen tykännyt tästä tosi paljon. Konttiterminaalissa jouduin tekemään koko ajan monivuorotyötä, mikä kävi rankaksi. Täällä pystyn tekemään pelkkää aamuvuoroa.

Nykyisen työn etuja on myös tiivis työyhteisö.

– Entisessä paikassa konttori oli yläkerrassa ja olin sen takia vähän erillään muista. Nykyään on kiva, kun ollaan kaikki samassa kerroksessa ja väkeä tramppaa edestakaisin.

Maikola opiskelee paraikaa lastinkäsittelyalan erikoisammattitutkintoa. Hän uskoo saavansa koulutuksen ansiosta taas uudenlaisia näkökulmia alaan. Ja ehkä myös uusia työtehtäviä.

Tekniikka on muuttanut satamatyöt

Maikolalla on pitkän työuransa ansiosta hyvä perspektiivi tarkastella satamatyön muutoksia.

– Tekniikka ja työkoneet ovat kehittyneet valtavasti. Hyvä esimerkki ovat huippumodernit, kokonaisen kontin kerrallaan nostavat konttikurottajat. Ne nopeuttavat työtä merkittävästi.

Lisäksi tietotekniikka on mullistanut paperityöt. Keskeisiin muutoksiin kuuluu sekin, että satamassa työskentelee nykyään entistä enemmän naisia.

– Naisia on niin koneahtaajina kuin työnjohtajinakin, vaikka toki vielä vähemmistönä. Mutta on huomattu, että naiset selviävät näistä töistä ihan siinä kuin miehetkin.