Suomen historian professori Juha Siltalan kirja Keskiluokan nousu, lasku ja pelot analysoi keskiluokan tilannetta erityisesti työmarkkinoiden ja yhteiskunnan muutosten osana. Hän tuo esiin historiallisesti keskiluokkaan liitettyjä piirteitä, joita nykyajan työntekijöillä yhä harvemmin on. Näitä ovat perusturvallisuuden tunne, odotukset jatkuvasta kehityksestä kohti parempaa sukupolvelta toiselle, koulutuksen ja työn palkitseminen ja yksilöllisten elämäntapavalintojen mahdollisuus.

– Keskiluokan voi määritellä tulojen mukaan mediaanitulon ympärille plus-miinus 25 %. Mutta oleellisempaa on se, että keskiluokka elättää itsensä omalla työllään ja pystyy keräämään jonkin verran turvaomaisuutta, kuten omistusasunnon.

Keskiluokka saa säällisen toimeentulon omalla työllään, mutta samalla sillä on tukenaan yhteiskunnan julkisia palveluja.

– Tämä on sosiaalinen omistamisen muoto: ihmiset saavat eläke- ja sosiaalietuja sekä terveyspalveluja siksi, että ovat tietyn maan kansalaisia. Keskiluokkainen itsenäisyys saa tukea julkisesta tulonjaosta, Siltala muistuttaa.

Työelämästä on tullut ennakoimatonta

Yksi merkittävä muutos työelämässä on kaiken muuttuminen ennakoimattomaksi. Muutokset seuraavat toisiaan, ja harvan työpaikka on enää taattu. Muutos keskiluokan luottamuksessa työsuhteen kestävyyteen alkoi Suomessa 1990-luvun lamasta.

– Lamasta alkanut organisaatioiden myllerrys, kiire ja aliresursointi jatkuvat edelleen. Tällä hetkellä vielä kaksi kolmasosaa työsuhteista on toistaiseksi voimassa. Työntekijät eivät kuitenkaan pidä työsuhteita kestävinä. He kokevat suurta epäluottamusta.

Lamasta alkanut organisaatioiden myllerrys, kiire ja aliresursointi jatkuvat edelleen.

Vuoden 2014 työolosuhdetutkimuksessa  Hanna Sutela ja Anna-Maija Lehto totesivat, että erotetuksi tulemisen pelko ei koskaan tutkimuksen vuosikymmeninä ole ollut yhtä suurta. Tämä johtaa esimerkiksi palkattomien ylitöiden tekemiseen ja stressiin. Se, että tekee työnsä kunnolla, ei kuitenkaan takaa työsuhteen jatkumista.  

Työntekijät eivät enää pysty ennakoimaan työnsä sisältöä ja oman asemansa tulevaisuutta.

– Työntekijät joutuvat miettimään suunnitelmaa B. Epävarmuus on tullut osaksi työelämää, ja se jatkuu uran loppuun asti, Siltala toteaa.  

Riski kohdataan yksin

Työmarkkinatilanne kohdataan yhä useammin yksilöinä.

– Työntekijät uskovat, että muut kyllä jaksavat, minä en. Minun pitää trimmata taitojani, eikä muuttaa olosuhteita. Ihminen koettaa ottaa vastuuta asioista, joihin ei voi yksilönä vaikuttaa. Näin luokkataistelu käydään nykyään yksin

Yhteinen puristus synnyttää solidaarisuutta, mutta nykyisin työntekijä näkee vikaa vain itsessään, Siltala pohtii.

Järjestäytyminen mahdollistaa sopimisen

Ammattiyhdistysliikkeen merkitys paljastuu katsomalla asiaa historiallisesti.

– Puolet teollisten maiden eriarvoisuuden kasvusta 1980-luvulta alkaen johtuu siitä, että työntekijöiden järjestäytymisaste on laskenut ja tinkimisvoima heikentynyt. Esimerkiksi nykyään Yhdysvalloissa tietyissä osavaltioissa Right to Work -lainsäädäntö rajoittaa järjestäytymistä ja kieltää yleissitovat sopimukset.

Tämä näkyy Siltalan mukaan selvästi palkkakehityksessä. Järjestäytymisasteesta on pidettävä kiinni. Nyt jo erityisesti nuorten miesten järjestäytymisaste on heikompi kuin vanhemmilla.

Työnantajat eivät hyödy siitä, että työntekijät eivät kuulu ammattiliittoihin.

Kipuraja kulkee USA:ssa 30 prosentin kohdalla: jos yli 30 prosenttia työntekijöistä tietyllä alalla on järjestäytyneitä, yleissitovat sopimukset pitävät huolta myös järjestäytymättömien oikeuksista.

Työnantajat eivät suinkaan hyödy siitä, että työntekijät eivät kuulu ammattiliittoihin.

– Erilaisten Uber-kokeilujen myötä on nähty, että vanhanaikainen yritys, jossa työntekijä ottaa vastuuta ja saa sen mukaisen työsopimuksen, on edelleen kannattava myös työnantajalle. Työntekijän työn laatu laskee, jos häneen ei sitouduta. Paikallinen sopiminen voi myös vaatia enemmän resursseja yrityksiltä kuin yleissopimus.

Konflikteissa ay-liikkeen arvo korostuu

Parhaiten ammattiyhdistyksen merkitys nousee esiin konfliktissa.

– Sopimuskykyinen ammattiyhdistysliike estää esimerkiksi villit lakot.

Tämä johtuu siitä, että ammattiyhdistysliikkeellä on vakiintuneet menetelmät käsitellä konflikteja persoonattomina, rooleihin liittyvinä asioina. Se saa vedettyä henkilökemiallista myrkkyä pois hankaustilanteessa. Liikkeen tavoite on löytää neuvotteluratkaisu myös myrkylliseen tilanteeseen. Se tarjoaa rutiininomaisen, säännönmukaisen väylän sovitella.

– Ilman ay-liikettä oltaisiin usein oikeudessa hakemassa sääntöjä. Sillä tavoin ammattiyhdistykset helpottavat, eivätkä mutkista työelämää, Siltala vakuuttaa.

Mihin keskiluokkaa kaivataan?

Siltala on huolestunut siitä, että ihmiset kieltäytyvät tiedostamasta riippuvaisuuttaan muista.

– Yhteiskunta, joka ei ole polarisoitunut köyhiin ja rikkaisiin, tuottaa terveyttä ja hyvinvointia kaikille. Nyt rakennamme itsellemme kognitiivista karttaa, jossa ihmiset jaetaan voittajiin ja häviäjiin. Itselle todistellaan, että olen voittaja, nettomaksaja, ja häviäjät käyttävät minun maksamiani palveluita ilmaiseksi. Mutta kukaan ei aina ole voittaja, vaan elämään kuuluu kriisejä, jolloin toimintakyky heikkenee. Silloin yhteiskunta voi auttaa. Myös itse tehty asema on illuusio, kun meillä on ilmainen koulutus ja terveydenhuolto.

Yhteiskunta, joka ei ole polarisoitunut köyhiin ja rikkaisiin, tuottaa terveyttä ja hyvinvointia kaikille.

Uusliberaalit vaativat valtion roolin heikentämistä.

– Nykyään kuulee paljon puhetta, että ei haluta maksaa veroja: yhteiskunnan jäsenmaksua. Toiset nähdään hyötyjinä ja itse nähdään nettomaksajana, vaikka näinhän se ei ole. Onneksi kolme neljäsosaa suomalaisista edelleen kannattaa hyvinvointipalveluja. Hyvinvointivaltion vastakohta ei ole yksilönvapaus vaan joku Sierra Leone, missä yksilöt tarvitsevat aseellista suojelua mafiaa vastaan. Suojelusta ja turvaverkoista maksetaan tavalla tai toisella, Siltala toteaa.

Juha Siltala: Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava 2017.