Hyvän itsekontrollin ja suorittamisen ihanne näkyy kulttuurissamme hyvin monella elämänalueella, esimerkiksi terveydessä ja koulumaailmassa.

 Ja itsekontrolli onkin hyödyllinen ominaisuus, myös tutkimusten valossa. On hyödyllistä oppia itsesäätelyä, pitkän aikavälin tavoitteisiin pyrkimistä ja tunteiden säätelyä. Silloin on tehokas ja saa paljon aikaan. Kulttuurimme opettaa ja palkitsee suorittamisesta.

Ylisuorittaja kokee yksinäisyyttä

Itsekurin vastapari on kuitenkin joustavuus, kyky höllätä välillä.

–  On hyvä tunnistaa, että on yksilöitä, joilla on neurobiologinen alttius ylisuorittamiseen yli oman jaksamiskyvyn. Osaan ihmisistä myös kulttuuriset seikat vaikuttavat vahvemmin, kertoo psykoterapeutti Emilia Kujala.

Kujala on kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi.  Hän ruotii mielen ja mielenterveyden ilmiöitä Yle Uutisten vakituisena kolumnistina ja suositulla Instagram-tilillään ja on kirjoittanut useita kirjoja.

Kujala antaa esimerkin: sanonta Tee aina parhaasi on aika vaativa sellaiselle, joka ei osaa höllätä. Jos joka ikisen asian haluaa tehdä täydellisesti, uupuu, eikä asioita saa valmiiksi, mikä lisää ahdistusta. Ylisuorittajat myös kokevat itsensä yksinäiseksi muita useammin.

–  Ihmisen perusluonne on haluta ryhmän osaksi, mutta yksin pärjäämisen eetos on vahva, erityisesti suorittajilla. Kannattaa muistaa, että levon, leikin ja luovuuden olotila on se, jolloin ihminen palautuu.

Kuinka turhaa suorittamista voi vähentää?

Hyvä itsekontrolli on hyvä piika, mutta huono emäntä.

Omaan neurobiologiaan liittyvä alttius suorittamiseen on hyvä tunnistaa. Kannattaa myös muistaa, että siitä parantuminen on elämänmittainen matka, yksittäinen kurssi tai self help -kirja ei tule auttamaan.

 Ei siis kannata yrittää muuttaa itseään vaan miettiä, miten voisi välttää haitallista tekemistä eli tehdä päinvastoin kuin suorittamiseen käskevät ajatukset sanovat.

Suoritusyhteiskunta uuvuttaa nuoria

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että suoritusyhteiskunnan vaatimukset uuvuttavat etenkin nuoria työntekijöitä sekä ruuhkavuosia eläviä, ja tästä on myös tutkimustietoa.

Kujalan mielestä suomalainen uupumiskeskustelu on liian palkansaajakeskeistä.

– Nuori voi tehdä vastoin tahtoaan osa-aikatyötä, kausityötä tai työllistää itsensä ja samaan aikaan opiskella. Epätyypillisessä työsuhteessa tai freelancerina työskentelevää eivät kauheasti lämmitä puheet nelipäiväisestä työviikosta.

Näillä nuorilla ei ole varaa höllätä, vaan he yrittävät raapia tarpeeksi tunteja kokoon saadakseen riittävän toimeentulon. Kilpailu töistä on kovaa, siksi on pakko ottaa vastaan kaikki, mitä tarjotaan.

Tämä ohjaa myös sitku-ajatteluun: sitten helpottaa, kun saan tämän projektin valmiiksi. Mutta koska jokainen keikka on otettava, ei helpotus koskaan tule. Kulttuurissamme on myös paljon hypetystä menestyksestä. Työstä ja urasta tehdään elämää suurempaa, ja monille työ onkin hyvin tärkeä asia. Mutta pitääkö kaikkien haluta uraa, vai voisiko itseään toteuttaa muutenkin?

Työuupumus ei johdu yksilöstä

Kujala toivoo, että mediassa nähtäisiin uupumisen koko kuva: muutkin kuin uraohjusjohtajamiehet ja korkeakoulutetut naiset uupuvat. Itse asiassa nuori ikä, naissukupuoli ja matala koulutustaso ovat yhteydessä korkeampaan riskiin uupua töissä.

Työuupumisen suurin riskitekijä on epäsuotuisat työolot. Muun muassa työterveyslaitoksen tutkijat korostavat tätä: työuupumus on nimenomaan työperäistä, ei johdu elämäntilanteesta eikä ole yksilön vika. Silti korjaustoimet jäävät yksilötasolle, yksittäisten ihmisten sairauslomiin ja lyhennettyyn työaikaan. Jos oikeasti haluttaisiin puuttua juurisyihin, ei voida vain korjata yksilöitä, vaan täytyy myös puuttua työoloihin.

Miten suoritusyhteiskuntaa muutetaan?

Vaikka yksilö muuttuu, niin lopulta mikään ei muutu, elleivät suoritusyhteiskunnan rakenteet muutu. Käsitys siitä, millainen on hyvä ihminen, muuttuu vain, jos ihmiset yhdessä muuttavat käsityksiä.

Jos perheessä yksi opettelee laskemaan rimaa, mutta toinen ei ota lisää vastuuta, yhtälö ei toimi. Samoin myös yhteiskunnassa muutoksen täytyy tapahtua myös muualla kuin yksittäisten ihmisten tasolla.  

 Muutos on mahdollista, mutta se on vaikeampaa, jos työuupumuksesta lyödään leima. Eikä muutos ole mahdollista yksin.

– Yhteiskunnallinen muutos on minulle suuri motiivi toimia terapeuttina, puhua, kirjoittaa ja tehdä somea. Tavoitteenani on saada ihmiset voimaan niin hyvin, että terapiasta tulee tarpeetonta!