Koti-iltaa viettävän osastotyönjohtajan Aki Korhosen työpuhelin pirahtaa. Kotkamillsin sellutehtaan prosessityöntekijä on soittanut kysyäkseen neuvoa. Keitinvuoto sotkee prosessin, ja jotain pitää tehdä. Korhonen pukee takin ylleen, hyppää auton rattiin ja on pian tehtaalla selvittämässä ongelmaa.

– Noinkin joskus käy. Yleensä kysymyksiin löytyy vastaus jo puhelun aikana eikä tehtaalle tarvitse mennä. Jos lähteä pitää, alkavat ylityökorvaukset juosta, Korhonen selittää.

Hän huomauttaa, että vapaa-ajalla puhelimeen vastaaminen ei ole hänelle pakko, sillä hän ei työskentele päivystäjänä. Korhonen kertoo kuitenkin vastaavansa, sillä hän tietää, ettei kukaan tehtaalta turhaan soittele. Hän uskoo, että työnantaja myös odottaa hänen vastaavan.

Säännöllisen epäsäännöllistä

Osastotyönjohtaja ahertaa sellutehtaalla tavallisesti aamuseitsemästä iltaneljään. Työpäivät ovat Korhosen mukaan hyvin vaihtelevia. On esimiesasemaan kuuluvaa paperityötä, henkilöstöasioiden hoitamista, laskujen maksamista, palavereissa istumista, suunnittelua, valvontaa ja opastamista. Välillä pitää kääriä hihat ja mennä linjalle hommiin. Työnjohtajan pitää tuntea tehtaan prosessi alusta loppuun. On ymmärrettävä kemiaa ja prosessitekniikkaa.

Ylitöitä miehelle kertyy vaihtelevasti. Joskus sellua syntyy tehtaalla häiriöttä vuorokaudet ympäri kuukauden päivät. Joskus ongelmatilanteita ja seisokkeja on tämän tästä.

Prolaisista moni kertoo kantavansa töitä kotiin ja tekevänsä palkatonta ylityötä.

– Kun koneet pitää seisauttaa, menee aina ylitöiksi. Prosessin ajaminen alas vie aikansa, samoin sen käynnistäminen uudelleen. Joka kesä meillä on täällä puolentoista tai kahden viikon suunniteltu seisokki. Tuolloin teemme vuosihuollot ja muut. Silloin tietää jo etukäteen, että joka ikinen päivä venyy aamuvarhaisesta myöhäiseen iltaan. Työpäivät ovat tuolloin helposti 12–17-tuntisia. Kotona ehtii käydä vain nukkumassa, Korhonen kertoo.

Prolaisista moni kertoo kantavansa töitä kotiin ja tekevänsä palkatonta eli niin sanottua harmaata ylityötä.

Korhonen kuitenkin tähdentää, että hän ei vie töitä koskaan kotiin. Paperit ja tietokone pysyvät tiukasti tehtaalla.

– Noo, varmaan mielessäni joskus teen. Ei sitä oikein voi välttää, että joskus työasiat pyörivät ajatuksissa, hän tuumaa. 

”En toivo ylitöitä”

Hallitus valmistelee vuonna 2017 työaikalain mittavaa uudistamista. Kolmikantainen työryhmä neuvottelee uudistuksista parhaillaan.

Neuvotteluissa työnantajapuolen edustajat ovat nostaneet esiin ajatusta, jonka mukaan itsenäistä työtä tekevät asiantuntijat pitäisi rajata lain soveltamisalan ulkopuolelle. Jos tämä periaate kirjattaisiin lakiin, valtaosalla Ammattiliitto Pron jäsenistä ei välttämättä olisi tulevaisuudessa erikseen määriteltyä työaikaa. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että ylitöistä ei maksettaisi erikseen korvauksia.

Korhonen ei oitis tyrmää ajatusta kellokorttien ja ylityökorvausten poistamisesta.

– Joissakin töissä on jo nyt tuommoinen käytäntö. Toki silloin tällaisen järjestelyn pitää näkyä palkassakin, hän pohtii.

Korhonen arvelee, että kaikille määrittelemätön työaika ei sopisi. Osa voisi uurastaa itsensä burn outin partaalle. Osa taas ei ehkä tekisi mitään ylimääräistä, mikä merkitsisi sitä, että työnantaja ei saisi entistä kovemmalle palkkatasolle vastinetta.

Työnjohtaja Korhonen ei oitis tyrmää ajatusta kellokorttien ja ylityökorvausten poistamisesta.

– En usko, että minulle tällainen järjestely koituisi ongelmaksi. Osaisin pitää työajat kurissa, mutta tahtoisin myös sitoutua työnantajaan ja hoitaa hommat, hän aprikoi.

Korhosen mukaan nykyisellään ylityökorvaukset ovat hyvä lisä palkkaan. Ne nostavat aina jonkin verran kuukausi- ja vuosiansioita. Toisaalta hän tähdentää, ettei mitenkään erityisesti toivo ylitöitä. Kotonakin riittää tekemistä.

– Ei näitä töitä tekemällä miljonääriksi pääse, vaikka kuinka haalisi ylitöitä, hän naurahtaa.

Päivätyö, vuorotyö – kaikki sopii

Korhonen on työskennellyt Kotkan sellutehtaalla jo 15 vuoden ajan. Ensimmäinen pesti oli kesätyö prosessityöntekijänä. Sittemmin insinööriopiskelija teki määräaikaisia töitä muun muassa vuorotyönjohtajana. Vakituisesti Korhonen on työskennellyt Kotkamillsillä seitsemän vuotta.

– Tykkäsin tehdä vuorotöitä. Minulle yöllä valvominen ei ollut vaikeaa. Voisin tehdä yöhommia vieläkin, hän tuumaa.

Moni prolainen haaveilee seitsemäntuntisesta työpäivästä.

Ihannetyöajan tai ihanteellisen viikkotuntimäärän miettiminen saa Korhosen aprikoimaan. Hän pohtii, miten joskus olisi mukava nukkua aamulla vähän myöhempään, mutta tuumaa samalla, että on mukava päästä jo neljän aikaan kotiin.

Moni prolainen haaveilee seitsemäntuntisesta työpäivästä. Korhonen pohtii asiaa myös työnantajan näkökulmasta.

– Nykyistä lyhyempi työpäivä voisi olla jonkun mielestä mukava, mutta mietin vain, saako siinä ajassa työt tehtyä. Olisiko se työnantajalle hyvä? Yrityksen pitäisi myös pystyä maksamaan ne palkat, hän pohtii.