Hyppää pääsisältöön

Tule juhlimaan yhdenvertaista työelämää Pron kanssa

Helsinki Pride -puistojuhla Kaivopuistossa vuonna 2022
Pron Pride-kesän avaa Tampere. Olemme mukana myös Kuopion, Helsingin, Sastamalan, Turun, Oulun ja Jyväskylän tapahtumissa. Järjestämme ohjelmaa livenä ja verkossa.

Tule juhlimaan yhdenvertaista työelämää Pron kanssa

Julkaistu 30.06.2023 klo 09:49
Uutiset
Pron Pride-kesän avaa Tampere. Olemme mukana myös Kuopion, Helsingin, Sastamalan, Turun, Oulun ja Jyväskylän tapahtumissa. Järjestämme ohjelmaa livenä ja verkossa.

Kesällä marssitaan ihmisoikeuksien ja syrjimättömän työelämän puolesta Pride-tapahtumissa. 

Pro edistää yhdenvertaista työelämää ympäri vuoden muun muassa kouluttamalla luottamushenkilöitä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista ja häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumisesta. Yhdenvertaisen työelämän edistäminen huomioidaan Pron edunvalvonnassa ja vaikuttamistyössä, esimerkiksi lausunnoissa. 

Liitto palvelee jäseniään kaikissa työpaikan tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja syrjintään liittyvissä kysymyksissä. 

Katso tästä tapahtumat ja tule mukaan: 

Manse Pride Tampereella 

Pron Pride-kesä avataan Manse Pride -viikolla Tampereella 12.–17. kesäkuuta. Pro on mukana lauantain kulkueessa ja puistojuhlassa. Pride-kulkue starttaa 17.6. Tampereen Koskipuistosta kello 15. Pron porukan löydät kello 14 Koskipuistosta Kyttälänkadun läheisyydestä, tunnistat meidät Pron banderollista. Jaamme jäsenille rajoitetun määrän Pro Pride -aiheisia lahjoja. 

Lisäksi Pro järjestää kolmen elokuvan sarjan yhdessä Sinuiksi ry:n, Arthouse Cinema Niagara & Pirkanmaan elokuvakeskuksen sekä Tampereen elokuvajuhlien kanssa.

Maanantain 12.6. elokuva on Mascarpone. Näytös alkaa kello 19.Tilaisuus on maksullinen ja ikäraja on K12. Hinta Pron jäsenkortilla on kuusi euroa (hinta ilman jäsenkorttia kahdeksan euroa).

Torstaina 15.6. esitetään neljä lyhytelokuvaa. Tilaisuus alkaa kello 19. Tilaisuus on maksullinen ja ikäraja on K12. Hinta Pron jäsenkortilla on kuusi euroa (hinta ilman jäsenkorttia kahdeksan euroa).

After Work -tilaisuus ja elokuva Are You Proud

Perjantaina 16.6. vietetään Ammattiliitto Pron After Work -tilaisuutta kello 18.00 elokuvateatteri Niagarassa (Kehräsaari B-talo, Tampere). Kansanedustaja Oras Tynkkynen kertoo ajankohtaisista LHBTI+ -kuulumisista. Pron Tampereen aluetoimiston sopimusasiantuntija Petri Jokiranta kertoo, miten Pro edistää syrjimätöntä työelämää.  Tilaisuudessa esitetään elokuva on Are You Proud . Pro tarjoaa elokuvan. Ikäraja on K18, koska kohotamme maljan yhdenvertaisuudelle. Tilaisuus on osa virallista Manse Pride -ohjelmaa. 

Tilaisuudet löydät tästä Facebook-linkistä https://fb.me/e/1bR0E0dTO 

Helsinki Pride

Suomen suurinta ihmisoikeustapahtumaa, kulkueeseen ja puistojuhlaan huipentuvaa Helsinki Pridea vietetään 26.6.–2.7. Pro osallistuu tuttuun tapaan lauantain 1.7. kulkueeseen ja puistojuhlaan, jossa Prolla on oma teltta. 

Kokoonnumme Senaatintorille Aleksanteri II:n patsaan juurelle klo 11 alkaen. Kulkue lähtee liikkeelle kello 12. Tunnistat meidät Pron banderollista.  

Kulkue päättyy Kaivopuistoon, jossa järjestetään puistojuhla. Pron teltalla jaamme 30 ensimmäiselle Pron jäsenelle upean Pro Pride-lahjan. 

Ihan homona töis – Turvallisempi työelämä  -tilaisuus

Helsingissä avaamme Pride-viikon Afternoon tea -tilaisuudella maanantaina 26. kesäkuuta ravintola Café Engelin sisäpihalla (Aleksanterinkatu 26, Helsinki). Kello 17 alkavassa tilaisuudessa Pron yhteiskuntasuhdejohtaja Maria Mäkynen haastattelee somevaikuttaja ja seksuaalineuvoja Joonas Pesosta kaikille turvallisemmasta työelämästä. Ihan homona töis – Turvallisempi työelämä -tilaisuutta voi seurata paikan päällä tai verkossa https://www.youtube.com/watch?v=4UmOiPB-FUg

Livetapahtumaan nauttimaan teestä ja hyvistä keskusteluista mahtuu 40 osallistujaa.  Ilmoittaudu mukaan täältä https://link.webropol.com/s/ihanhomonatois  Tilaisuus on osa virallista Helsinki Pride -viikon ohjelmaa.  

Tilaisuuden linkki Facebookissa https://www.facebook.com/events/787988805886991

Sastamala Pride ja Kuopio Pride

Kuopiossa Pride-kulkue starttaa perjantaina 30.6.  klo 17 Sotkulta ja päättyy piknikille Snellmaninpuistoon. Pron jäsenille on jaossa Pride-lahjoja kulkueen lähtöpaikalla. 

Pro näkyy myös Sastamala Pridessa 1. heinäkuuta. Tapahtuma alkaa TAYS Sastamalan läheisyydestä nurmialueelta, josta Pride-marssi starttaa kello 16. Marssi päättyy Kaalisaareen.  

Elokuu on Priden aikaa Oulussa ja Turussa 

Oulussa Pride-viikkoa juhlitaan 31.7.—6.8. ja Turussa 21.8.–27.8. Osallistumme molemmissa kaupungeissa sekä kulkueeseen että puistojuhlaan. Kokoonnumme Oulussa 5.8. lauantaina ennen kulkuetta kello 12.45 Kuusisaaren tapahtumapuistossa (pyörätien läheisyydessä). 

Turun kulkue starttaa lauantaina 26.8. klo 12.00 Turun vanhalta suurtorilta. Pron porukan löydät  paikalta klo 11.30 alkaen. Tunnistat meidät Pron banderollista. 

Kulkue huipentuu Puolalanpuistoon, jossa järjestetään puistojuhla klo 13.00–16.00. Prolla on puistossa oma teltta. Jaamme jäsenille Pride-aiheisen lahjan. 

Tervetuloa kanssamme marssimaan ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisemman työelämän puolesta kesällä 2023. 

Jyväskylä Pride

Olemme mukana lauantaina 9.9. Jyväskylä Pride-kulkueessa. Kulkueen järjestäytyminen alkaa Kirkkopuistossa kello 11 ja kulkue lähtee liikkeelle kello 12. Tunnistat meidät Pron banderollista. 

Jyväskylän kulkue päättyy Lounaispuistoon, jossa vietetään puistojuhlaa alkaen kello 13. Jyväskylässäkin jaamme Pron teltalla ensimmäisille jäsenille upean Pron Pride-lahjan. 

Päivitämme artikkeliin lisätietoja Pron Pride-tapahtumista läpi kesän. Artikkelia on päivitetty viimeksi 24.8.